Salzburgin Capturing Reality -konferenssi on täydessä vauhdissa ja jatkuu vielä huomisen keskiviikon. Ohjelmassa on keskitytty lähes täydellisesti laserskannaukseen eri muodoissaan maassa, ilmassa ja merellä. Esityksiä vesistöjen pohjan kartoituksesta tuntuu olevan erityisen paljon, joten huomaa miten ajankohtainen aihe on eri puolilla maailmaa.
Muuta huomioitavaa on ns. reppuskannereilla tehtyjen projektien ja siten esitysten puuttuminen, vaikka laitteita on nähtävillä muutamalla valmistajalla. Olisiko niin, että näiden laitteiden hinta-laatusuhde on vielä kaukana normaalikäyttäjien ulottumattomissa, joten siksi emme näe niilllä tehtyjä töitä?
Mielenkiintoinen oli myös päivän ensimmäinen esitys ns. geigerskannereista. Rapakon takaiseen tyyliin itse esitys on sulava ja kaikki näyttää täydelliselta. Tekniikkaa on kehitetty 15 vuotta sotilaspuolella ja vasta 3 vuotta sitten se saatiin julkaista siviilipuolen käyttöön. Toimiessaan menetelmä mullistaisi nimenomaan kaikki kansalliset ilmalaserkeilaukset.
Lähemmin tarkasteltaessa kaikki ei näytäkään niin ruusuiselta,. Kukaan ei saa tutustua aineistoihin allekirjoittamatta sopimusta, jonka mukaan asiasta ei sitten saa puhua kenellekään. Laitteiston säätö on ilmeisesti varsin monimutkainen kokonaisuus ja riippuu hyvin paljon mittausolosuhteista ja mittauskohteesta. Esimerkiksi samalla kertaa ei saada mitattua kasvillisuuden peittämää maata ja sähkölinjoja, vaan alue pitää lentää useampia kertoja kokonaisuuden saamiseksi. Nopeuden tuoma edullisuus haihtuu kuin tuhka tuleen.
Esityksen jälkeen nähtiin myös muuten miellyttävähenkisen tapahtuman noloin tilanne, sillä esittäjä joko kieltäytyi ymmärtämästä kysymysta laitteen nopeudesta tai sitten ei oikeasti ymmärtänyt sitä. Jälkimmäinen vaihtoehto on se nolompi, sillä se paljastaisi, ettei tietämystä muista skannereista oikeasti olekaan. Ottaen huomioon, että esityksessä myös sulavasti haukuttiin kaikki kilpailevat tekniikat, niin aika paksuksi nämä tarinat menevät.
USGS on tilannut puolueettoman arvioinnin geiger-tekniikan käyttökelpoisuudesta Yhdysvaltain kartoituksessa, joten vasta raportin ilmestymisen jälkeen olemme toivon mukaan hieman viisaampia menetelmästä. Nyt kaikki on savuverhon takana.
Päivä päättyi 17:30, mutta keskustelut messuosastolla jatkuivat kiihkeästi paljon myöhempään. Järjestäjät näyttivät jo valomerkkejä, mutta porukka ei häipynyt paikalta. Ero suomalaisiin tapahtumiin on jotenkin huomattava, sillä niin sujuvasti esitykset ja messut on liitetty toisiinsa. Suomessa sen sijaan tehdään monasti selkeä hajurako kaupallisiin toimijoihin, jotka itse asiassa kustantavat läsnäolollaan tällaiset tapahtumat. Se olisi hyvä muistaa FIG Working Week 2017 -järjestelyissä. Jos organisaation muistia ei ole, niin muistutamme, että vuoden 1990 FIGin konferenssin jälkeen tapahtuman päämaksajat, isot valmistajat, vannoivat, etteivät enää koskaan palaa Suomeen. Niin kallis oli Finlandia-talo tapahtumapaikkana ja niin vähän ihmisiä kävi tutustumassa messuosastoihin…
Valomerkin jälkeen konferenssivieraat pysyvät sitkeästi tapahtumapaikalla.
