Kirjoittajan arkistot: admin

Nopein maalaserkeilaimemme Riegl VZ-2000

Syksy ja uudet tuotteet vilahtivat ohi nopeasti, emmekä oikeastaan ehtineet antaa uutuuksillemme niille kuuluvaa huomiota. Parannetaanpa asiaa uuden Riegl VZ-2000 skannerin osalta kertomalla siitä hieman tarkemmin.

RIEGL VZ-2000

© RIEGL USA

Aluksi VZ-2000 voi tuntua vain välituotteelta, koska se osuu etäisyysmittauksessa VZ-1000 ja VZ-4000 keilaimien väliin. Asiaan tarkemmin perehtyessä huomataankin, että mittausnopeus on tuplaantunut verrattuna aikaisempiin skannereihin ollen nyt parhaimmillaan 400 000 lähtevää pulssia/s tai 240 linjaa/s. Laserin pulssintoistotaajuus on melkein megahertsi eli 950 kHz.

Peitteisessä maastossa, kaikumäärän ollessa keskimääriin esimerkiksi 3-4 kpl/pulssi, mitattujen pisteiden määrä voi olla siis siis huikeat 1 200 000 – 1 600 000! Perinteiset skannerit toimivat toisin päin: ne lähettävät nopeimmillaan esim. 1 000 000 laserpulssia/s, mutta palautuneiden pisteiden määrä jää tämän alle. Ja huomaa: Rieglin tekniikalla mittatarkkuus saadaan aallonmuodon analysoinnilla ei keskiarvottamalla, jolloin pistemäärä jää tyypillisesti vieläkin alhaisemmaksi.

Pisin mittausetäisyys 2 km saavutetaan 50 kHz pulssintoistotaajuudella, mutta tarkastellaanpa lähemmin tuota nopeita mittausmoodia, 950 kHz, jota voi käyttää aina mitatessa lyhyempi etäisyyksia. Suomessa se on siis tyypillisin mittausnopeus ja vastaa VZ-400 skannerin pisimpiä mittausetäisyyksiä.

RIEGL VZ-2000

Nopeutensa puolesta VZ-2000 on myös erinomainen vaihtoehto hybridiskanneriksi staattiseen/mobiiliin käyttöön. Täten se hyödyntää parhaiten toista uutuutta, RIEGL VMZ -mobiilialustaa. Alustan kanssa yhtä skanneri voi käyttää monipuolisesti 4 eri tavalla: staattisiin mittauksiin jalustan kanssa, staattisiin mittauksiin auto alustana (Stop&Go), 2D -mobiilimittauksiin ja maailmanuutuutena 3D-mobiilimittaukseen. Tutustu VMZ:n toimintaan videoesittelyssä:

[embedplusvideo height=”480″ width=”625″editlink=”http://bit.ly/1vkw6rf”standard=”http://www.youtube.com/v/7b2LLgCbics?fs=1″ vars=”ytid=7b2LLgCbics&width=625&height=480&start=&stop=&rs=w&hd=0&autoplay=0&react=1&chapters=&notes=” id=”ep2107″ /]

Olemme muuttaneet

Ilmassa on muutoksen tuulia eli olemme vaihtaneet toimistomme uuteen. Vanhassa toimistorakennuksessamme alkaa putkiremontti ja niinpä siirryimme noin 500 m päähän Kulosaaren Kyöstinkujalle. Uuden sijaintimme näet alla olevalla kartalle.

DSC_0352

Uusi toimistomme Kyöstinkujalla.

Tervetuloa tutustumaan uusiin toimitiloihimme!

 

 

Lentävät lehmät…eikun autot

Mobiilit skannaustavat – ilmalaserkeilaus ja mobiililaserkeilaus – ovat käytännössä hyvin samankaltaisia operaatioita. Suurinpana erona on skannerin alusta eli ilma-alus tai maa-ajoneuvo. Monen tehtävän kannalta tulee usein mieleen, että voisipa välillä käydä lentämässä matalalla ilmassa ja välillä taas mitata maanpinnalta käsin, jolloin mikään osa kohteesta ei jäisi piiloon.

Viimeisen vuoden aikana meillä onkin kahvipöytäkeskusteluissa pohdittu lentävien autojen kehitystä – kuka muistaa tuon oman aikakautensa hypeilmiön josta kohistiin parikymmentä vuotta sitten?

Viimeiset vuodet mediassa on pääosin keskitytty seuraamaan lennokkibuumia, mutta samaan aikaan käynnissä on myös henkilökohtaisten lentävien ajoneuvojen, PAV, kehitys. EU:ssa idean heitti tutkimuskehiin Max Planck -instituutti vuonna 2007 ja vuonna 2011 aloitettiin 7. puiteohjelman rahoituksella MyCopter-tutkimusohjelma. Fiksusti hankkeen tavoitteena ei ole kehittää ainoastaan lentävää autoa ja siihen liittyvää tekniikkaa, niitä on jo, vaan kehittää PAVien käyttöönottoa mahdollistavaa ympäristöä lainsäädäntöineen. Käytännössä ”auto” on helikopterin kaltainen ilma-alus.

Taitelijan näkemys tulevaisuuden kulkuneuvosta MyCopter-projektissa.

Taitelijan näkemys tulevaisuuden kulkuneuvosta MyCopter-projektissa.

Huomenna 20. marraskuuta 2014 Saksan ilmailu- ja avaruuskeskuksessa järjestetään projektipäivä, jossa esitellään hankkeen tuloksia. Niitä luulisi olevankin, sillä mukana olevat yliopistot ovat kovan luokan tekijöitä omalla sarallaan.

Käytäntöön lienee vielä jonkinmoinen matka, mutta ehkäpä näemme vielä henkilökohtaisten lento-alusten esiintulon elämäämme ja skannausajoneuvoksi.

Kuvassa Carl Millesin lentävä hevonen - ei lehmä - Tukholman taivaalla.

Kuvassa Carl Millesin lentävä hevonen – ei lehmä – Tukholman taivaalla.

Lisätietoa:

MyCopter-sivusto

New York Timesin artikkeli

Hollantilainen startup-yritys Pal-V

DLR:n saksankielinen artikkeli

 

 

Lidar-oppitunti

Heipsis kaikki laserskannauksesta eli laserkeilauksesta kiinnostuneet ihmiset! Meille soittaa paljon laserskannauksesta kiinnostuneita tahoja, jotka sitten hämmentyneinä kertovat, ettei tietoa aihepiiristä löydy mistään. No löytyyhän sitä oikeasti paljonkin – täytyy vaan osata etsiä. Jos jäsenneltyä tietoa haluaa, niin annamme aihepiirin koulutusta suomeksi tai englanniksi.

Alkupaloina voi sivistää itseään katsomalla tämän 40 minuutin perusesityksen, jonka tohtori Nicolas Coops on pitänyt viime vuonna Kanadassa. Leveällä austraalian korostuksella käydään läpi perustekniikat, hyödyt metsanmittauksessa ja maastomallin teko. Suosittelen tätä erityisesti kaikille lennokkialan toimijoille, jotka eivät ymmärrä kuvamittauksen ja laserkeilauksen perustavanlaatuisia eroja peitteisessä maastossa. Kun ilmakuvia on otettu jo runsaat sata vuotta, niin alalla uusien toimijoiden olisi kyllä helppoa löytää näin pitkän tutkimusalan perustietoa.

Coops esittelee muun muassa selkeästi monipistemittauksen sekä täyden aallonmuodon mittauksen periaatteen. Tällaisilla mittaustekniikoilla saavutettu lopputulos on aivan eri luokkaa kuin kameroilla kuvaamalla tai yhden kaiun antavalla laserkeilaimella tehty. Ei niistä voi oikeasti puhua edes saman päivänä.

Lopuksi Coops hämmästelee pohjoismaista metsänhoitoa ja tutkimusta – liikutaan sellaisella yksityiskohtaisuuden tasolla, että jopa puut nimetään…Sen pidemmittä puheitta, klikkaa videota ja tutustu laserkeilauksen maailmaan!

[embedplusvideo height=”482″ width=”625″ editlink=”http://bit.ly/1vbIQ4S” standard=”http://www.youtube.com/v/HfV7jJgrw4Q?fs=1&vq=hd720″ vars=”ytid=HfV7jJgrw4Q&width=625&height=482&start=&stop=&rs=w&hd=1&autoplay=0&react=1&chapters=&notes=” id=”ep2089″ /]

2. messupäivä & ohi on

Paikkatietomarkkinoiden 2. päivä ja koko messut ovat nyt päättyneet – jälleen lämmin kiitos kaikille kävijöille!

Messujen hyvä puoli on, että meillä on mahdollisuus tavata olemassa olevia ja uusia asiakkaita samalla kerralla, mutta kiireisten hetkien takia monet keskustelut jäävät väistämättä kovin lyhyiksi ja puutteellisiksi. Palaamme siis asiaan paremmalla ajalla. Nähdään ensi vuonna Paikkatietomarkkinoilla!

 

1. messupäivä

Paikkatietomarkkinoiden 1. päivä on nyt ohi – kiitos kaikille osastollamme vierailleille!

Kuvassa Heinonen Hannu esittelee uusinta laserkeilaustekniikkaa. Laitteemme alkavat olla jo niin hurjia, että vierailijat voivat luulla meidän kertovan satuja 😉

Tietoiskussamme Nina Heiska esitteli Rieglin RiCopteria ja Vux-1-lennokkikeilainta.

RiCOPTER ja RIEGL VUX-1 -lennokkikeilaimen esityksen voit ladata klikkaamalla Nina_Heiska_PTM_2014

Nähdään huomenna Pasilassa!

Tavataan Paikkatietomarkkinoilla!

paikkatietomarkkinat2014

Huomenna ne taas alkavat – messut Pasilassa!

Tervetuloa osastollemme tutustumaan muun muassa yhteistyökumppanimme Nordic Scan Center Oy:n RIEGL VMX-450 -mobiililaserskanneriin ja skannausautoon. Nähtävillä on myös paljon tehtyjä projekteja, joten tule tutustumaan paikan päälle.

Nähtävillä on myös RIEGL VZ-400 -maalaserkeilain sekä uusi yllätysskanneri.

Riegliin liittyviä tietoiskuja on sekä tiistaina että keskiviikkona:

Ti 12:30 sali 216 – Lennokkiskanneri Riegl Vux-1 & Riegl RiCOPTER – NIna Heiska ja Hannu Heinonen

Ke 10:00 sali 215 – Mobiilikeilauksen uudet haasteet – Tauno Suominen

Tervetuloa!

PS. Sisäänpääsy on maksuton! Rekisteröidy kävijäksi ennakkoon täällä.

Ensimmäinen lennokkiskanneri toimitettu

Viime viikkojen kiireisiin mahtui myös yksi uutuustapahtuma meille: toimitimme ensimmäisen ns. lennokkiskannerin eli RIEGL VQ-480-U -sarjalaisen Suomeen.

RIEGL VQ-480-U on Rieglin suositun VQ-sarjan kevein versio, joka voidaan asentaa lennokkiin, helikopteriin, gyrokopteriin, liitimeen tai muunlaiseen kevyeen ilma-alukseen. Kojeen mittaustekniikka perustuu aallonmuodon reaaliaikaiseen digitointiin ja sen pulssintoistotaajuus on nopeimmillaan 550 kHz. Kaikkien Rieglin laitteiden tapaan se on lujarakenteinen ja kestävä eli luotu vaativiin työskentelyolosuhteisiin.

RIEGL_airborne_laser_scanner_VQ-480-U_01

Asiakkaanamme on Geodeettinen laitos, joka on jo muutaman vuoden ajan testannut lennokeista tehtävää skannausta ja iloksemme päätyi nyt hankkimaan RIEGLin skannerin kokoonpanoonsa. Kuvauksia aikaisemmista järjestelyistä löytyy esim. täältä.

Skannerin integrointi, käyttöönotto sekä valmistajan/maahantuojan puolelta järjestettävä koulutus tapahtuu loppuvuodesta 2014/alkuvuodesta 2015, joten kuullostaa siltä, että sopivien kelien saapuessa ensi vuonna GL:ssä alkaa tapahtua!

Laitteen tekniset tiedot voi ladata täältä.

RIEGL VQ-880-G – valmiina sukellusvenejahtiin?

Riegl on julkaissut uuden vihreän laserin ilmalaserkeilaimen vesien kartoitukseen – löydetäänkö sillä sukellusveneitä?

riegl-vq-880-g

RIEGL VQ-880-G. Kuva RIEGL

No, ei löydetä, sillä RIEGLin skannerit VQ-820-G ja upouusi VQ-880-G on suunniteltu matalien vesistöjen yksityiskohtaiseen kartoitukseen, kun kilpailijoiden mallit mittaavat syvemmälle, mutta karkeammin ja suurella spottikoolla. Ruotsin tämänhetkiset tapahtumat tekevät sukellusvenejahdin ajankohtaiseksi ja se edellinen jahti 1980-luvulla synnytti toden totta ruotsalaisen ilmalaserkeilaimen! Saab AB lähti kehittämään skanneria merivoimien kanssa ja 2000-luvun alussa tekniikka siirtyi ruotsalaiselle spinoff-yritykselle. Eivätpä ne sukellusveneet näytä edelleenkään löytyvän tällä tekniikalla 😉

Mutta takaisin uuteen RIEGL VQ-880-G skanneriin. Mitä uutuuksia on esitelty? VQ-880-skanneri perustuu viime vuonna esiteltyyn LMS-Q1560-alustaan, joka on moderni ja tehokas. Tämän skannerin tapaan myös VQ-880-G on täysin integroitu ratkaisu sisältäen muun muassa pääkomponentit skannerin, INS-järjestelmän ja kameran yhteen kalibroituna.

Skannerin skannausmekanismi on uusi – tämä on Rieglin ensimmäinen ns. Palmer-skanneri. Laitteen mittauskuvio on siis ympyrämäinen, mikä takaa erittäin hyvän kattavuuden kohteessa. Mittausperiaate näkyy alla olevassa kuvassa:

VQ-880-G

Kuva: Riegl. Klikkaa kuvaa nähdäksesi Martin Pfennigbauerin esitys.

Klikkaa kuvaa katsoaksesi Martin Pfennigbauerin esitys Rieglin vihreistä lasereista ja tutustu myös kuviin erityyppisistä mittauskohteista.

RIEGL VQ-880-G tarjoaa entistä nopeamman mittausnopeuden, veden paremman läpäisevyyden ja täyden aallonmuodon mittauksen. Riegl RiProcess-ohjelma tukee täysin täyden aallonmuodon aineistojen prosessointia ja ohjelmassa on erikoisfunktion vedenalaisen pisteistön käsittelyyn. Täytyy nimittäin muistaa, että veden ja ilman välissä on optinen rajapinta, joka muuttaa mittaussäteen kulkua.

Milloin kartoitamme Suomen rannikkoalueita Riegillä?

Lisätietoja ja laite-esite sivuiltamme.

Aurajoen skannaus

Maantieteen tutkija Paulina Nordström Turun yliopistosta on skannannut pitkän pätkän Aurajoen vartta pohjamateriaaliksi kaupunkimaantieteelliselle tutkimukselleen. Tämä on hyvin kunnianhimoinen skannausprojekti ensikertalaiselle, mutta me olemme tyytyväisiä näin ennakkoluulottomista asiakkaista!

Tässä näkyy osa Paulinan RIEGL VZ-400 -skannerilla mittaamista skannausasesemista visualisoituna Googlen karttapohjalla. Tämä oli vasta alkua ja tässä vaiheessa skannausasemia on jo useita satoja. GPS-mittauksin paikoitettujen skannausasemien rekisteröinti on tehty tähyksettömästi käyttäen RiScan Pro -ohjelman verkkotasoitustyökalua. Nostamme hattua!

googleNäin Paulina itse kertoo projektistaan:

”Aurajoki-projekti on osa Turun kaupunkitutkimusohjelmaa. Sain kaupunkitutkimusohjelman stipendin, jossa tutkin kahta eri visuaalista menetelmää Aurajoen kulttuuriympäristön esittämisessä. Ensimmäiseen osio on laserkeilauksella toteutettava 3D-mallinnus ja toisessa osiossa tarkastelen ihmisten osallisuutta maisemassa osallistuvalla valokuvauksella. Laserkeilauksessa tavoitteena on lisäksi tuottaa kaupungille visualisointi ja aineisto, jota voidaan käyttää Aurajoen kulttuuriympäristön kehittämisessä. Tieteellisessä artikkelissa kirjoitan metodologisesti laserkeilauksesta. Teemoina ovat aika/ajat (skannerin aika ja liikkuvan ”objektin aika”, ns. keskeneräiset ihmispistepilvet), abstrakti tila, kosminen yhteys ja jälkikäsittelyn rooli ”puhtaassa mallissa”

RIEGL RiCOPTERin esittelyvideo

RIEGL on julkaisut ensimmäisen videon RiCOPTERista toiminnassa. Alun esittelyssä näkyy myös hyvin, mistä lennokki koostuu ja miten skanneri siinä sijaitsee. Alustassa on tilaa neljälle eri kamerallekin, joten aikamoinen mittausjärjestelmä on kyseessä.

[embedplusvideo height=”480″ width=”625″ editlink=”http://bit.ly/1wdB5ei” standard=”http://www.youtube.com/v/1mqHQZ39O14?fs=1″ vars=”ytid=1mqHQZ39O14&width=625&height=480&start=&stop=&rs=w&hd=0&autoplay=0&react=1&chapters=&notes=” id=”ep4341″ /]

Intergeo 2014 – kiitos vieraillemme

No niin, vuosittainen Intergeo on jälleen päättynyt – tapaamme vuoden kuluttua Stuttgartissa! Sitä ennen tietysti jo marraskuussa Paikkatietomarkkinoilla sekä muilla messuilla Suomessa.

Rieglin ystävät kokoontuvat ensi toukokuussa myös käyttäjätapaamiseen Hongkongiin – tule mukaan! Ilmoittautuminen avataan pian, joten ota yhteyttä – säästämme ilmoittautumalla porukalla!

Lopuksi hieman Intergeo 2014:n tunnelmia kuvina:

RiCOPTER & RIEGL VUX-1

Berliinissä järjestettävä Intergeo 2014 lähti käyntiin mielenkiintoisella tuoteuutuudella: RIEGL RiCOPTER miehittämätön lennokki. Tämä lennokki on suunniteltu RIEGL VUX-1 lennokkiskannerin alustaksi, jollion sen integrointi skanneriin on saumaton.

RiCOPTER nostetaan juuri ulos kuljetuslaatikostaan ja siivet käännetään lentoasentoon.

skanneri

RiCOPTER lento- ja kuvausvalmiudessa iltapäivän lentonäytöksessä.

Kopterin lisäksi VUX-1 skannerista julkaistiin täysin integroitu kameran ja INS-navigointijärjestelmän sisältävä järjestelmä, joka RiCOPTERin lisäksi voidaan asentaa monille muillekin lennokki- tai helikopterialustoille.

Lennokkiskannaus sopii rajoitetuille alueille, joista saadaan matalalta mitattuna suuri tarkkuus ja pistetiheys – pistepilvi on ennennäkemätön ja huomattavasti tarkempi verrattuna korkeakeilauksiiin. Alueen pinta-alan kasvaessa lentokone tai helikopteri alkaa olla jossain vaiheessa kokonaiskustannuksiltaan kustannustehokkaampi järjestelmä.

Lentonäytöksiä järjestetään lisää tänään ja huomenna, joten tervetuloa katsomaan!

Luolaspektaakkeli Kiinassa

National Geographic –lehdessä on julkaistu upea kuva-artikkeli Kiinan valtavasta Miao-luolasta. Luolan pinta-ala peittää 22 jalkapallokenttää ja korkeuttakin näyttää piisaavan. Luola sijaitsee Etelä-Kiinassa miao-heimon asuinsijoilla.

Viime vuonna luola skannattiin RIEGL VZ-400-skannerilla ja tähän malliin voi myös tutustua National Geographicin sivuilla. Toteutus itsessään on mielenkiintoinen samoin kuin luolan läpi etenevä reitti tarinoineen. Klikkaa kuvaa avataksesi sivuston.

miao

Miao-luolan mittasuhteet ovat hämmentävät

Hypeä vai ei?

Amerikkainen konsulttiyhtiö Gartner julkaisi hiljan vuosittaisen hypekäyränsä, jossa seurataan uusien keksintöjen leviämistä. Käyrässa painottuu läntinen maailma, joten sitä ei kannata nielaista ilman kritiikkiä, mutta on sinänsä mielenkiintoista tarkastella arvioita tekniikoiden ja palveluiden tilasta. Vuoden 2014 käyrä näyttää siis tältä:

hype2

Gartnerin arvion mukaan älykkään robotit – mukaanlukien siis älykkäät lennokit – ovat vasta tarinansa alkuvaiheissa eikä odotusten huippua ole vielä edes saavutettu. Tämä vaikuttaa ihan realistiselta ottaen huomioon minkälaisia virityksiä näkee koko ajan lukemattomissa YouTube-vedoissa sekä laitteiden että niiden tuottamien mahdollisten palvelujen suhteen. Etsikkoaika suurella hälyllä on siis käynnissä.

Robotit tai edes niiden buumi/hysteria ei edes ole kovin uusia ilmiö, sillä vastaavia on koettu aikaisemminkin esimerkiksi 1800-luvulla ja 1930-luvulla, jolloin myös pohdittiin perustavanlaatuisia keinoalyn ja robotiikan sääntöjä. Ajan henkeä voi aistia Charles Chaplinin Nykyaika-elokuvassa ja Isaac Asimovin tieteiskirjoissa. Eikä tässä vielä kaikki, jopa Aristoteles mietti itsenäisiä, ihmistyön korvaavia robotteja Antiikin Kreikassa 2500 vuotta sitten.

Noin yleisesti ottaen lennokkiliiketoiminnan tila taitaa olla varsin muuttumaton verrattuna viime vuoteen, jolloin lennokkiyhtiöön sijoittanut visionääri Chris Anderson tarkasteli tilannetta 2013 käyrän perusteella. Vaikka meillä Suomessa on jo ihan toimivaa liiketoimintaa alalla, niin kuitenkin nähtävissä on valtakäyttäjien odotusten olevan suurempia kuin todellisuus tällä hetkellä on. Tämä heijastuu myös kartoituspuolella esimerkiksi siinä mielessä, ettei lennokkeihin suunniteltuja ammattilaistasoisia kartoistusjärjestelmiä ole paljoakaan saatavilla. Ne ovat vasta tulossa, joten nyt liikkeelle lähtevät tahot ovat alan pioneereja ja edelläkävijoitä. He ovat siis Rogersin teorian mukaan keksijoitä tai varhaisia omaksujia.

Sinänsä katsottaessa Gartnerin kahden peräkkäisen vuoden käyriä, herää lukijalle epäillys metodiikan luotettavuudesta. Vuonna 2013 3D-skannaus – laajahko käsite itsessään – on vasta saavuttamassa hypen suurinta huippua, mutta vuonna 2014 se on jo ”valaistuksen polulla” eli kypsynyttä tekniikkaa. Eurooppalaisittain katsottuna vuoden 2013 sijoitus on väärä, sillä kyllä meillä tekijöiden näkemys skannereiden käyttömahdollisuuksista on jo varsin realistinen ja kaukana alkuhuumasta. Ainakin tällaisen kuvan saa jutellessa asiakkaidemme kanssa. Eri asia ovat sitten valtavirran edustajat, joille tekniikka on vieläkin jotain ihan uutta. Tämä tekeekin lennokien ja 3D-skannerien yhdistämisen varsin mielenkiintoiseksi.

Intergeo 2014 Berliinissä

Vielä on runsas kuukausi aikaa ennenkuin maanmittausalan vuoden suurin tapahtuma Intergeo-messut avautuvat Berliinissä ja ovat auki kolmen päivän ajan 7.-9.10. Tänä vuonna Intergeossa on 20. juhlavuosi, mutta tapahtuman historia ulottuu huomattavasti pidemmälle. Intergeon edeltäjä, Saksan geodeettien päivät, on nimittäin järjestetty jo vuodesta 1872 alkaen, kuten tämä vaikuttava lista kertoo. Pidempi tauko on koettu ainoastaan 1. ja 2. maailmansodan tuiskeissa.

Mitä Berliinissä sitten näkee? Intergeossa on perinteisesti julkaistu kaikenlaisia uutuuksia ja myös kokeiluja. Helppo on myös nähdä tärkeimmät trendit ja kehityssuunnat eli mistä tällä hetkellä puhutaan. Ennakkotietojen mukaan tänä vuonna nähdään taas paljon lennokkeja ja ehkäpä ne skannerilla varustetut oikeasti nyt toimivat – viime vuonna tilanne ei todellisuudessa ollut näin. Rieglin VUX-1 lennokkiskanneriin ja sen tuottamiin aineistoihin voi tutustua Rieglin osastolla: Halli: 3.1, osasto A3.014 sekä ulkoalue FG.002.

intergeo

RIEGLin osasto vuoden 2013 Intergeossa. Kuva: Nina Heiska

Ilahduttavasti viime vuosina myös suomalaisten määrä messuilla on lisääntynyt sekä näytteilleasettajien että vierailijoiden muodossa. Kaikkea mielenkiintoista ei kuitenkaan maahantuoda Suomeen, joten mieltään on hyvä avata uusille asioille ja vaihtoehtoisille tavoille toteuttaa asioita. Suomalaisten kohtauspaikaksi on viime vuosina muodostunut TerraSolid Oy:n osasto, jonka osoite on tänä vuonna halli: 1.1, osasto C1.044.

Paikan päällä me maahantuojat järjestämme mielellämme tapaamisia laitteiden ja ohjelmistojen kehittäjien kanssa, jos itse ei rohkene heitä lähestyä. Kaikkea ei näytetä suoraan tiskeillä, vaan yhteistyökumppaneille näytetään myös tulevaisuuden hahmotelmia ja suunnitelmia. Ihmisethän tässä kauppaa tekevät eivätkä koneet, joten moni asia perustuu kokemuksen tuomaan luottamukseen.

Tänä vuonna Intergeoon on erityisen helppo mennä Suomesta, sillä Berliiniin lentää runsaasti suoria lentoja ja hotellivaihtoehtoja on myös runsaasti – Intergeo ei Berliiniä täytä. Hotellin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota julkisen liikenteen, erityisesti raideyhteyden läheisyyteen, sillä junalla pääsee yleensä helposti messukeskukseen.

Paikalla on myös paljon mielenkiintoista nähtävää seuralaisille, jos mittaustekniikka ei kaikkia kiinnosta 🙂 Berliinissä järjestetään samaan aikaan esimerkiksi Valofestivaali Lichterfest, joten luvassa on upeita valaistuksia ympäri kaupunkia. Museosaarella ja muualla riittää museoita, ostoskatuja on idässä ja lännessä ja valtavissa puistoissa voi nähdä berliiniläisiä ulkoilemassa. Kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneet voivat käväistä Tempelhofin lentokentän paikalle rakennettuun 386 hehtaariseen puistoon – velkainen Berliini päätti perustaa puiston sen sijaan että arvokas alue olisi myyty rakennusmaaksi. Alue on hyvä vertailukohta Malmin lentokenttäalueen suunnitelmille ja samalla se kertoo saksalaisten arvomaailmasta.

Ota yhteyttä, jos haluat järjestää tapaamisen Berliinissä ja muussa tapauksessa törmätään messuilla. Me surffailemme päämiestemme osastoilla ja helpoimmin meidät tavoittaa Rieglin luota. Nähdään messuilla!

Ilmalaserskannaus, lennokit & huono sää

Heinäkuun 2014 alkupuolella järjestettiin jälleen kerran kansainvälinen poliisien fotogrammetrian ja laserkeilauksen työpaja Saksan Neussissa.

Tapaamisesta löytyy muutama paikallaolijoiden kuvaus netissä ja näissä huomio kiinnittyy luonnonvoimien vaikuttavuuteen. Neussin tapaamisessa on nimittäin jo perinteisesti lavastettu jonkintyyppinen onnettomuus ja sitten annettu laitevalmistajien ja softankehittäjien esittää parastaan tilanteen dokumentoimisessa poliisitutkinnan tarpeita varten. Menneinä vuosina esimerkiksi Rieglin skannerit ovat menestyneet erinomaisesti auto-onnettomuuksien ja räjähdysten sutjakassa jälkidokumentoinnissa.

Tänä vuonna poliisit lavastivat ajankohtaisesti maahan syöksyneen lentokoneen hajottamalla lentokoneen rungon ja sirottelemalla sen kappaleita sekä noin 30 nukkea yhden neliökilometrin alueelle vanhalla kaivosalueella.

Mitä sitten tapahtui? Suomen helteiden aikaan Saksassa satoi, joten suunniteltuna kenttätyöpäivänä suunnitelmat menivät uusiksi. Kuvauslennokit ja lentokoneet jäivät pääosin maahan, mutta maalaserskannereilla hommiin sentään päästiin.

Jälleen kerran siis tuli selvästi esille, miten vaikea meidän on toimia monissa todellisissa onnettomuustilanteissa, kun aurinko ei paistakaan ja tuuli puhisee navakasti. Yksi kysymys on jo onnettomuuspaikalle pääsy, jos tiet ovat poikki myrskyn takia. Jos onnettomuuspaikalle taas pääsee hyvin, niin sallivatko sääolosuhteet työvälineiden käytön, kuten Neussin tapauksessa jouduttiin toteamaan. Normaalissa kartoituksessakin on sään takia joskus varsin tiukkoja aikaikkunoita tai pitkiä odotusaikoja, mutta tilanteen aiheuttama stressi on luonnollisesti matalammalla tasolla.

Tilannekuvan luomiseen kehitetty pikkarainen Black Hornet Nano UAS

Tilannekuvan luomiseen kehitetty pikkarainen Black Hornet Nano UAS. Kuva Wikimedia.

Ei ole epäillystäkään siitä, etteivätkö nopeasti kehittyvä robotiikka ja automatiikka toimisi vaikeissa ympäristöissä vuosi vuodelta paremmin, mutta kaikkein toimivimmat ja luotettavimmat ratkaisut ovat tyypillisimmin ne kalleimmat. Tämä on selkeästi nähtävissä vaikkapa nyky-Ukrainassa, jonne OSCE on juuri pyytänyt tarjouksia lennon MH17 onnettomuuspaikan valvomiseksi lennokilla. Käytännössä työhön sotatoimialueella kelpaavat vain harvat ratkaisut kuten Schiebelin ja Saabin muutaman miljoonan maksavat UAS:ät. Näiden järjestelmien ominaisuuksia on vielä turha odottaa tuhansista kymmeniin tuhansiin maksavilta lennokeilta, joiden parissa valtaosa käyttäjistä puuhastelee.

PS. Googlen robottiautoakaan ei ole vielä testattu lumisilla teillä ja sadekin on sille vielä ongelma. Positiivisimpien robotti-ihmisten mielestä tämä on kuitenkin vain mitätön sivuseikka, eikä tällaisia asioita pidä nostaa keskusteluun. Kehittäjät kuten Sebastian Thrun käsittelevät ongelmakohtiakin aika avoimesti, joten keskustelu on kyllä sallittua.

kubit & AutoCAD mallinnuksessa ja visualisoinnissa

Ohjelmistoyhtiö kubit on julkaissut pari uutta videota liittyen laserkeilausaineistojen visualisointiin AutoCAD 2015 -ohjelmassa ja Revit-mallinnukseen.

Autodeskin ohjelmien 2015-versio on tuonut muutoksia pistepilvien käsittelyyn, mitä on käsitelty lyhyesti jo aikaisemmin tässä blogissa. kubit jatkaa edelleen saman aihepiirin käsittelyä uudella videolla, jossa käsitellään erityisesti pistepilven visualisointia ja siinä liikkumista ohjelman sisällä. Nämä taidot on syytä hallita, jos aineistoja käsittelee ja mallintaa. Lisäksi näemme tietenkin, mitä lisäarvoa kubitin ohjelmat tuovat käyttäjille.

Toinen uutuusvideo käsittelee rakennusten mallintamista Revitillä ja kubitin VirtuSurv-ohjelmalla. VirtuSurv on kubitin edullisin mallinnusohjelma, joten mallinnustarpeen ollessa vasta vähäinen alkuun pääsee pienellä investoinnilla. VirtuSurv ei ole riippuvainen CAD-alustasta, joten sen avulla voi poimia pistepilvestä pisteitä vaikkapa tavalliseen tekstitiedostoon. Liikkuminen tapahtuu 2D:ssä, jossa aloittelijan on myös helppo navigoida. Tervetuloa tutustumaan kubitin ohjelmiin!

Lennokkiskanneri Riegl VUX-1:n aineistoja

Vuoden alussa esitelty Riegl Laser Scanning Systemsin pieni lennokkiskanneri VUX-1 on lentänyt koelentonsa keväällä erilaisilla ilma-aluksilla ja ensimmäiset skanneritkin on jo toimitettu asiakkaille. Saimme myös laitevalmistajan koeaineistoja arvioitaviksi ja esiteltäviksi kuten alla oleva kuva osoittaa. Jos haluat nähdä aineistoja niin ota yhteyttä!

VUX-1:n aineistoa

Ilmalaserskannaukset & aurinkoenergia

Nykyään ilmalaserskannauksien kartoittamaan topografiaan perustuvat aurinkoenergian tuotantomahdollisuuksien laskennat alkavat olla jo peruskauraa. Tyypillisesti laskennassa huomioidaan kaupunkiympäristöissä rakennusten katot, mutta aurinkopaneeleja voi toki asentaa rakennusten julkisivuihinkin. Karkeasti ottaen auringon säteilemä energiamäärä eli insolaatio toki tunnetaan koko maapallolta, mutta tarkempi tarkastelu havainnollistaa suotuisat ja epäsuotuisat paikat yksityiskohtaisemmin.

Itävallan Wienissä on nyt reippaasti laskettu 160 000 rakennuksen vuotuinen aurinkoenergiapotentiaali käyttäen laskennan pohjana 3D-kaupunkimallia ja tuoretta ilmalaserkeilausaineistoa. Kyseisessä CityGML-kaupunkimallissa ei ole mukana kasvillisuutta, joten sen aiheuttama katve rakennusten julkisivuihin/kattoihin on saatu tarkasta pistepilvestä.

Wien on Riegl Laser Measurement Systemsin kotikenttä, joten kaupunkia on skannattu vuosien ajan ilmasta ja maasta. Tuloksia voidaan hyödyntää monin tavoin kaupunkisuunnittelussa ja rakentamisessa, kuten tämä valtava aurinkoindeksi osoittaa.

[slideshare id=36990894&doc=firstlargecoveragefacadessolarcadasterfromlidardataandcitymodel-140715043219-phpapp01]