Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on hiljan julkaissut Risto Linturin, Osmo Kuusin ja Toni Ahlqvistin selvityksen ”Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut”.

Listalta löytyy paljon 3D:tä, mutta mittausalalta katsottuna mielenkiintoisimpana 20 tärkeimmän mahdollisuuden joukossa on ympäristön reaaliaikainen 3D-mallinnus. Sitä kuvataan tällaisella ingressillä:

Kartoittajat ovat tehneet ympäristöstämme 3D-mallin. Laboratorio-olosuhteissa
nelikopterit kykenevät jo mallintamaan sisätilat. Uudet 3D-kamerat ja laserkeilaimet,
kehittyvät algoritmit ja kasvava prosessointiteho tekevät mahdolliseksi tuottaa ympäristön
3D-mallin reaaliaikaisesti. Tämä kyky on olennainen robottien liikkuessa autonomisesti
ympäristössään, jotta ne tunnistaisivat sijaintinsa ympäristössä ja lisäksi ympäristössä
liikkuvat muut objektit sekä muutokset aiempaan malliin. Koneiden kyky liikkua
luonnollisessa ympäristössä ja tunnistaa sen objekteja avaa hyvin runsaan joukon sovellusmahdollisuuksia.

Kirjoittajien tulevaisuusanalyysissä ei ole moittimista, sillä kehitys vie juuri tähän suuntaan – reaaliaikaisuus alkaa tosin olla vaatimus jo monessa paikassa jo nyt. Seuraavaksi voikin hyvin kysyä,miten reaaliaikaisuus määritellään sillä esimerkiksi tri Johannes Riegl ei pidä alle sekunnin viiveellä toimivaa mittausjärjestelmää reaaliaikaisena…Tällaisia mittausjärjestelmiä on toteutettu esimerkiksi Rieglin skannereita käyttäen.

Mielenkiintoista on kirjoittajien arvio alan osaamisperustasta Suomesta, sillä heidän mielestään osaamista on. Arvio ei todennäköisesti tarkoita järjestelmien rakentamistaitoja, vaikka jokapoika/tyttö voi kyllä rakentaa PrimeSensen tekniikkaan pohjautuvan 3D-kuvantamisjärjestelmän. Raja tulee kuitenkin nopeasti vastaan esimerkiksi tarkkuuskysymyksissä, joka ei ole robotiikan ykköskysymyksiä. Tarkkuus on nimenomaan geodesian ja mittausalan ihmisten intohimo, sillä datan käytttävyys eri tilanteissa ja sovelluksissa on tarkkuudesta kiinni.

Puhuttaessa puhtaammin mittaustekniikasta listalta löytyy myös halvan Lidarin kehittäminen:

Lidar tarkoittaa teknologiaa, jossa laser-valo ohjataan kohteeseen, mitataan
heijastus ja lasketaan sen perusteella kohteen sijainti. Sijainti suhteessa mittaajaan saadaan
selville nopeasti ja tarkasti. Järjestelmät voivat käyttää yhtä tai useampaa eri aallonpituutta.
Käytetty aallonpituus määrää, minkälaisia kohteita järjestelmä havaitsee. Teknologiaa
on aiemmin käytetty lähinnä kartoituksessa ja vaativissa teknisissä mittaustehtävissä,
mutta teknologian halventuessa sille avautuu käyttöalueita 3D-kuvantamisessa,
liikkeiden ja sijainnin tunnistamisessa, robottien, kuten nelikopterien ja itse liikkuvien
autojen ohjauksessa.

Tällä alalla osaamisen arvioidaan Suomessa olevan jo vähäistä ja näinhän se tosiaan on: eihän meillä ole minkäänlaisten lidar-laitteiden kehittämisestä sellaista osaamista, jolle voisi rakentaa halvan sensorin rakentamisen. Vaikka soveltamisalueita nähdään tällaiselle laitteelle paljon, niin kirjoittajien mielessä tuntuu liikkuvan eniten autojen itsenäinen navigointi.

Kolmantena tähän ryppääseen voi lisätä kohdan ”Kappaleiden helppo 3D-kuvantaminen”, jonka osaamisperusta arvioidaan Suomessa myös vähäiseksi.

Katsotaan miten näiden mahdollisuuksien käy tulevaisuudessa Suomessa. Ehkäpä Juha Hyypän johtama Suomen Akatemian uusi laserskannauksen huippututkimusyksikkö auttaa jatkossa alan kehitystä Suomessa ja laajentaa kapeaa osaamispohjaamme. Tutkimuksesta tieto pitäisi vaan saada myös nopeasti koulutukseen.

Laajemmin ajateltuna ala tarvitsisi Markus Pessan kaltaisen valovoimaisen vetäjän; Pessa loi ryhmineen Tampereelle optoelektroniikan tutkimuskeskuksen, joka huippututkimuksen lisäksi on kiitettävästi tuottanut lasertekniikan spinoff-yrityksiä ja tehnyt omalla alallaan Tampereesta erään alan globaaleista keskuksista.

Messujen kolma päivä on alkamassa ja tähän asti satona on ollut uusia vaihe-erokeilaimia ja ihka uusia ohjelmistoyrittäjiäkin.

Rieglin osastolla on nähtävissä kesällä esitellyt uutuudet mukaanlukien ilmalaserskannausjärjestelmä LMS-Q1560. Tämän skannausjärjestelmän uusin kauppa onkin mielenkiintoinen, sillä sitä tullaan käyttäämään NASAn tarpeisiin Nepalin jäätiköiden mittauksessa. Kunnianhimoisena tavoitteena on tehdä mittaus 30 000 jalan eli noin 9 km korkeudesta. Nyt huimaa…

Muita pieniä uutuuksia:

Tässä Rieglin maalaaserkeilaimeneen integroitu FLIRin lämpökamera. Lämpökameramalleja on useita, joten käyttäjällä on varaa valita tarpeiden ja budjetin mukaan.

Skanneria ja lämpökameraa ohjataan tabletilta. Tässä kuvakaappaus, jossa näkyy lämpökameran kuva.

Mobiiliskannauspuolella esiteltiin VMX-450-skanneri ja siihen integroitu Ladybug-kamera. Nämä täyden panoraamakuvan tuottavat kamerat ovat nyt suurinta huutoa, joten valmistajat tarjoavat niitä vaihtoehtoina. Kameran korkeus suhteessa skanneriin on vapaasti säädettävissä.

Uusimmassa Lidarnews-lehdessä on hulppea artikkeli Johannes Rieglistä ja hänen 50 miljoonan dollarin arvoisesta perheyrityksestään Riegl GmbH:sta.

Olemme tietysti viitanneet Rieglin tarinaan jo useasti tuotteita esitellessämme, mutta artikkelissa on jälleen kertaus asiaan ja lisäksi tekniikkapuolta käsitellään myös tarkemmin. Käymättä Rieglin tarinaa sen lähemmin lävitse uudestaan, kehotamme kiinnostuneita lukemaan artikkelin kokonaisuudessaan. Todettakoon vaan, että Riegl kasvaa voimakkaasti vaikka Johannes Rieglin mukaan tavoite on paremmat tuotteet – ei kasvu. Siis perinteinen asiakaslähtöinen insinöörinäkemys.

Kun näin aikoina elämme suorastaan valtiojohtoista startup-kiimaa Suomessa – yritämme kopioida Yhdysvaltoja ja Piilaaksoa, niin on mielenkiintoista tarkastella hieman tarkemmin keskisen Euroopan perheyritystraditiota vaihtoehtoisena lähestymistapana. Enpäpä jos gaselli-startupien lisäksi yrittäisimme myös kannustaa luomaan vahvaa perhevetoista PK-sektoria? Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että olemme luoneet ajatushimmelin suuryrityksistä, jotka eivät kykene luomaan mitään uutta. (Tai olemme kopioineet tämän ajatusmallin myös USA:sta.) Kaikki uusi saadaan aikaan ainoastaan ostamalla yritysaihioita – startupeja, joilla on usein vain ajatuksenaihio tai jonkinlainen pilotti yritysideanaan. Koska startup-kiima on synnyinmaassaan jo vanhempi ilmiö, niin näitä varjopuolia on käyty siellä myös jo läpi. Erona Suomeen on ainakin se, että Yhdysvalloissa pääosin oman maan yhtiöt ostavat pienempiään ja esim. kiinalaisten ostoyritykset torjutaan strategisilla alueilla. Suomessa tunnutaan odottavan usein nimenomaan jenkkifirman ostavan firman – keksinnöt, tuotekehitys ja tietotaito menevät siis helposti maan rajojen ulkopuolella ja pääoma seuraa kyllä perässä.

Saksankielisessä Euroopassa on myös gaselli-startupeja, mutta edelleen monella uudella ja vanhalla yrittäjällä on tähtäimessä hiukan kauemmaksi suuntautuvia suunnitelmia nopean pikavoiton sijaan. Yli 99% Saksan yrityksistä kuuluu ns. keskiluokkaan (German Mittelstand), joka tuottaa 52% Saksan koko talouden tuotosta. Monet näistä yrityksistä ovat ovat luovia, tekevät pitkäjänteisiä suunnitelmia, tähtäävät pitkäikäisyyteen ja ovat omistajansa ohjauksessa. Noin 1300 niistä on on alansa globaaleja markkinajohtajia erikoistuneilla ja pitkälle kehitetyillä tuotteillaan. Eihän Saksakaan tietysti mikään paratiisi ole, vaan valtio suojelee mm. autoteollisuuden tuotteita voimakkaasti. Mutta tiesitkö muuten, että myös monet suuret saksalaiset autovalmistajat ovat vahvasti perheomistuksessa?

Mietittäessä siis milloin Trimble, Hexagon tai vaikkapa Teledyne ostaisi Rieglin – ne käyvät usein kosioretkillä, on hyvä peilata tällaista hypoteettista kauppaa paikalliseen yrityskulttuuriin. Itse asiassa artikkelin mukaan Johannes Riegl uskoo, että Riegl pysyy innovatiivisena vain jos iso yritys ei osta sitä. Luulen hänen myös hyvin tietävän, että 50% globaaleista yritysostoista epäonnistuu. Niinpä hän ei myy niin kauan kuin perheen seuraava sukupolvi on valmis ottamaan perinnön vastaan ja viemään liekkiä eteenpäin. Maan tapaan perheen lapset ovat olleet yrityskoulutuksessa jo nuoresta pitäen.