Mobiililaserskannausaineistot tallentavat myös mielenkiintoista kaupunkikuvaa. Tässä Hakaniemen inspiroimana muutamia kuvakaappauksia Hämeentien näyteikkunoista Riegl VMX-450 -mobiilimittausjärjestelmällä tallennettuna. #lidarart
Hyvää viikonloppua!
Välillä olemme pohtineet siitä, onko mobiililaserskannausdata luokiteltavissa Big data eli iso data -kategoriaan. Aineistot kasvavat helposti suuriksi, mutta normaalisti ison datan kohdalla puhutaan vieläkin suuremmista tietomääristä, jota kertyy helposti 24/7. Tietyt geospatiaaliset aineistot kyllä mahtuvat tähän kategoriaan.
Määritelmistä huolimatta yksittäisten mittausten kanssa työskentelmään tottuneet yhtiöt hämmentyvät helposti joustuessaan tekemisiin mobiililaserkeilausaineistojen kanssa eli kyllä niissäkin on tekemistä. Tätä aihepiiriä käsittelee mukavasti amerikkalaisyhtiön edustaja Bob Hansen Pobonlinen haastattelussa.
Kuvassa näkyy staattisesti skannattua katua Helsingissä.
Aineistojen koosta johtuen työt joutuu suunnittelemaan huolella ja aineistojen toimitukset asiakkaille ovat myös varsin mielenkiintoisia tapahtumia. Datan koosta johtuen pilvipalvelut voi useimmiten unohtaa kustannusten takia ja isoiltakin tuntuvat tiedonsiirtosiirtonopeudet jäävät hitaiksi.
Kaikki mobiililaserskannauksen kanssa puuhanneet huomaavat nopeasti myös sellaisen mielenkiintoisen yksityiskohdan, että mittausjärjestelmien tuottama valokuvamäärä on huomattavasti suurempi kuin varsinainen skannausaineisto. Me totesimme tämän Riegl VMX-450 aineistojen kanssa, jossa suhde oli tyypillisesti 1/4 pisteaineistoa ja 3/4 valokuvia. Tämä vielä siitä huolimatta, ettei järjestelmässämme oltu aktivoitu maksimikameramäärää. Valokuvien määrästä huolimatta huolimatta pisteaineisto on tiheää – tyypillisesti useampi tuhat pistettä/m2.
Yksi tärkeä Hansenin esiintuoma asia on myös aineistojen tarkkuus. Ajotavalla ja reitinsuunnittelulla on merkitystä pisteaineistojen lopulliseen tarkkuuteen, joten skannauksessa ei voi ”säästellä” yritettäessä minimoida aineistojen kokoa. Tästä syystä tekijöiden on suunniteltava mittaustehtävä huolellisesti ja jopa torjuttava sinänsä hyvää tarkoittavien asiakkaiden halu vaikuttaa mittaustehtävän suunnitteluun.
Datamäärän suhteen tulevaisuus ei vaikuta helpommalta, sillä uusissa järjestelmissä kuten Riegl VMX-1HA on vielä nopeammat skannerit ja isommat kamerat. Jatkamme siis kamppailua aineistomäärien kanssa, mutta se on varsin pieni hinta siitä, että voimme mitata kohteita huimalla tehokkuudella perinteisiin menetelmiin verrattuna. Yksityiskohtaisuuden tähden uudet ja vanhat mittaustekniikat eivät usein ole edes verrannollisia keskenään – niin uudenlaisia mahdollisuuksia modernit mittaustekniikat tuovat mukanaan.
No niin, ehdimme vihdoin tarkastella itsekin Riegl RiCopterilla ja VUX-UAV-skannerilla mitattuja aineistoja tarkemmin, joten tässä hiukan katsausta aihepiiriin.
Mittauksia tehtiin kolmessa eri kohteessa kolmena peräkkäisenä päivänä, joten kiirettä piisasi kaikkien siirtojen myötä. Kun osa porukasta puuhasteli mukana lievästi flunssaisina, niin joukossamme kävi kato seuraavalla viikolla…
Kaukaisin kohteemme oli työmaa-alue Porissa, jonne ehdimme iltamyöhään katsastamaan paikkoja ja lensimme siis heti torstaiaamuna.
Aloitetaan kuitenkin aikajärjestyksessä eli ensin esittelemme tiistai-iltapäivän skannauksen Sipoon Bölebergetissä. Kohde on kiinnostava, sillä siellä on hyvä näkyvyys voimajohtoon, julma kalliorinne (kuvassa vasemmalla) ja tiheää metsikköä.
Tässä vaiheessa lehti oli jo kunnolla puussa, mutta tuuhean koivikon alta saimme näin hyvin esille maanpinnan muotoja. Sipoossa vallitsi varsin voimakas puuskittainen tuuli sadepilvien kulkiessa varsin läheltä ohi, joten alueen puusto oli jatkuvassa liikkeessä.
Leveä poikkileikkaus on värjättynä kaikujen mukaan niin, että vihreällä värillä näkyvät ainoat kaiut, keltaisella ensimmäiset, turkoosilla eri välikaiut 2.-n. ja tummansinisellä sitten ne viimeiset kaiut. Maanpinnasta on näin ollen tullut varsin runsaasti vastetta.
Seuraavana aamuna olimmekin jo täydessä valmiudessa Helsingin Mustikkamaalla, jossa vallitsi upea aurinkoinen kevätsää. Merituuli oli hyvin leuto verrattuna Sipoon puuskaisiin olosuhteisiin ja lennätys oli huomattavasti helpompaa.
Mustikkamaan tapahtuman keskus oli kuvassa näkyvä ravintola Alia, jota skannasimme sekä ilmasta että maasta Riegl VZ-400i -uutuusskannerilla. Alla näkymä lennokkiskannauksen aineistoon.
Ravintolarakennuksen toinen puoli saatiin myös mitattua ja kattorakententeiden alta näkyy myös julkisivua. Perinteiseen ilmalaserkeilaukseen verrattuna VUX-skannerilla on laaja mittausalue – 230 astetta RiCopterin kyydissä – jolloin julkisivuista saadaan mitattua paljon yksityiskohtia. Mobiiikäytössä VUXin skannausalue on muuten täydet 360 astetta.
Mustikkamaan skannausalueen reunassa kulki myös sähkölinja, josta mittasimme alla näkyvän komean pylvään yksityiskohtineen.
Torstaiaamuna olimmekin jo Porissa. Alkutiedustelun mukaan paikalla piti olla metsikköä, mutta saapuessamme paikalle keskiviikkonailtana näimmekin täydessä vauhdissa olevan rakennustyömaan. Kuten alla olevassa kuvassa näkyy, kasvillisuutta on jäljellä vain vähän ja dokumentoimme työmaa-alueen.
Alueella on edelleenkin jäljellä muutama rakennus, josta alla olevassa kuvassa näkyy edustava esimerkki.
Sen sijaa pääosalla alueesta pohjatöiden rakentaminen oli jo aloitettu, joten aineistoissa on runsaasti kaivantoja. Alla olevassa kuvassa näkyy jo viemärikaivojen asennuksia.
Sama kohta puolen metrin leikkauksena, jossa näkyy yksi viemärikaivoista.
Työ ei suinkaan lopu tähän vaan nyt asiakkaamme pääsevät myös näiden aineistojen kimppuun tarkastaan niiden soveltuvuutta omiin sovelluksiinsa. Esittelytilaisuuksien perusteella niitä tarpeita olikin laidasta laitaan monilla eri aloilla, joten odotamme palautetta mielenkiinnolla.
Kiinnostuitko ja haluat nähdä aineistoja tarkemmin? Ota yhteyttä 045 650 8585
Jännittävä lennätysviikko on ohitse ja pääsimme nyt perjantaina takaisin kotitoimistollemme purkamaan matkatavaroita ja viikon kokemuksia.
Sipoon mittauskohde sisältää metsää, peltoa, 2 rakennusta ja sähkölinjan.
Mittaustyöt onnistuivat hyvin ja pääsemme vasta nyt itsekin tutustumaan aineistoihin lähemmin. Alustava katsaus niihin vaikutti sekä meidät muut paikallaolijat – niin hyvin VUX-skannerin laseri tunkeutui metsään ja maanpintaan.
Kerromme aineistoista lisää myöhemmin, mutta tässä vaiheessa kiitämme lämpimästi kaikkia mukana olleita ja järjestelyissä auttaneita. Alla näkyy muutamia kuvia viikon varrelta ja niiden merkeissä toivotamme hyvää viikonloppua!
Nyt kun Riegl VUX-1 saapuu Suomeen miehittämättömän ilma-aluksen kannattelemana, niin tuodaanpa esille myös tämän monipuolisen skannerin muita käyttömähdollisuuksia. VUX-1-perheen tarkin laite VUX-1HA (high accuracy) soveltuu nimittäin erinomaisesti maasta käytettäväksi mobiiliskanneriksi eli reppuun!
Tällä palstalla olemme tainneet jo aiemminkin mainita oman Maanmittauslaitoksemme olevan edelläkävijöitä reppuskannausjärjestelmien kehittäjinä ja viimeiseen versioon on hankittu juuri täma samainen VUX-1HA malli.
VUXin suhteen kuukauden heidän edelleen ehti kanadalainen yritys 6T3 Ltd, joka tekee tarkkoja malleja erilaisista urheiluradoista. ”On tärkeää tietää tarkalleen pompun sijainti ja korkeus, kun auto ajaa siihen 200 mailia/tunnissa.”
Reppuskannaus eli jalankulkijan tekemä mittaus on vasta nouseva trendi, mutta sillä on selkeästi oma roolinsa vaikeakulkuisessa maastossa ja kaikkialla, jonne ajoneuvolla ei pääse. Vaihtoehtoisesti osassa näitä paikkoja voi tietysti toimia myös staattisella keilaimella.
Kanadalaisten aineistoa voit katsella videolla:
Lue lisää reppuskannerista täällä.
Viime viikolla avasimme ilmoittautumisen Riegl RiCopter -esittelytilaisuuksiin Suomessa. Lisätietoja tilaisuuksista löydät alta.
Lentävien laitteiden lisäksi esittelemme samalla viikolla Rieglin uutta maalaserkeilainta VZ-400i sekä erikseen, että yhdessä UAV-skannerin kanssa.
Riegl VZ-400i mahdollistaa niin huiman nopean työskentelyn maastossa, että jouduimme taas päivittämään kannattavuusrajapintalaskentaa mobiililaserskannauksen suhteen. Pari viikkoa sitten Wienissä näimme Rieglin oman koeprojektin Wienin keskustassa, jossa VZ-400i -skannerilla oli skannattu yhtäjaksoisesti 8 tunnin ajan ja skannausasemia oli mitattu peräti 385 kappaletta. Hiukan pinnistämällä olisi voinut kuulemma tehdä 400 asemaa samassa ajassa!
Pistetiheys asemissa oli 9 mm 10 m etäisyydellä ja pisteitä oli tuotettu huimat 4,5 miljardia. Jokaisella skannausasemalla tehtiin myös panoraamakuvaus skannerin päällä olevalla Nikon-kameralla.
Asemien sijainti mitattiin skannerin sisäisellä GNSS-vastaanottimella ja muusta paikannuksesta huolehti sisäinen IMU. Aineistot laskettiin yhteen Rieglin puoliautomaattisella RiSOLVE-ohjelmalla.
Toukokuussa on mahdollista nähdä tämä uutuusskanneri ensimmäisen kerran Suomessa nyt kun ensimmäiset laitteet tulevat tuotantolinjalta. Tule ja hämmästy miten hyvin eri tekniikoilla tuotetut pistepilvet sopivat hyvin yhteen ja tehostavat työskentelyä.
Peitteisellä alueilla toimiessa Rieglin skannereilla saavutetaan pulssilidartekniikan etu – mahdollisuus mitata kasvillisuuden läpi. Mittaustekniikan etu on myös kertamittauksen tarkkuus, sillä mittauksia ei tarvitse keskiarvottaa.
Riegl VZ-400i sopii jo itsenäisenä hyvin esimerkiksi pieniin ja suuriin maastoprojekteihin sekä kaupunkikartoituksen täydennysprojekteihin. Maasta toimiessasi sinun ei tarvitse huolehtia kaupunkialuieden lentorajoituksista ja muista turvallisuuskysymyksistä ollenkaan niin monimutkaisesti kuin UAV-mittauksissa.
Tiedot tapahtumista ja linkin ilmoittautumiseen löydät klikkaamalla linkkiä
http://www.geocenter.fi.testwww.yritysweb.fi/NGC/riegl-vux-1-ilmalaserkeilaus-ricopter-demotilaisuus/
ja englanniksi
http://www.geocenter.fi.testwww.yritysweb.fi/NGC/ricopter-demo/
Eilen saimme näin upean kukkakimpun kiitoksena viimeisimmästä isosta koulutuksestamme. Samalla kukitettiin tietysti myös kurssilla koulutetut, jotka jaksoivat sitkeästi puurtaa aineistojen käsittelyn parissa. Tästä heidän on hyvä jatkaa uusien mittaustekniikoiden parissa, joita Helsingin kokoisessa kaupungissa joudutaan säännöllisesti ottamaan käyttöön.
Asiakkaan eli Helsingin kaupungin työntekijöiden kanssa käytiin pitkä yhteinen taival perehtyen mobiililaserskannaukseen ja erityisesti pistepilviaineistojen käsittelyyn suunnittelun tarpeisiin. Tämän kurssin aikana ei tutkailtu vaan mahdollisuuksia vaan tehtiin ihan käytännön työtä päivästä toiseen. Lopputuloksena luotiin suunnittelijoille kelpaavaa aineistoa Helsingin katujen mittausaineistoista. Ja samalla opittiin tukku uusia asioita.
Aineistoja mitattiin kahdella eri laitteistolla.
Koulutuksen sisältö käsitteli perusasioita mobiilimittausprojektin suunnittelusta alkaen. Suunnittelun ja käytännön toteutuksen lopputulosta pääsee parhaiten arvioimaan prosessoimalla aineistoja, jolloin esimerkiksi liikenteen määrän, mittauslaitteiston, ajotavan, sään ja valaistuksen vaikutus tulee parhaiten esille. Mittausolosuhteiden vaikutuksen näkyminen aineistossa auttaa siten seuraavien mittausten suunnittelussa. Jos joku ihmettelee tuota valaistuksen vaikutusta, niin todettakoon sen vaikuttavan ainoastaan mahdolliseen valokuvaukseen. Laserkeilaimen käyttö on valaistuksesta riippumatonta ja kohteen logistisen vaativuuden mukaan mittausta voidaan tehdä vaikka keskellä yötä.
Tässä ajoneuvon tai oikeammin mittauslaitteiston IMU:n liikerataa visualisoituna.
Pääosa koulutuksen ajasta käytettiin itse mittausaineistojen prosessointiin suunnittelijan tarpeisiin käyttökelpoiseksi materiaaliksi.
Kurssin aikana ei säälitty ketään, vaan jokainen joutui tekemään töitä itsenäisesti. Eteen tulevia ongelmia käsiteltiin ja niihin etsittiin ratkaisumalleja myös yhdessä.
Lopputuloksena oli upeaa huomata, miten kaikki koulutettavamme selvisivät ongelmanratkaisuun perustuvasta koulutuksestamme hyvin. Työmaalla tai työpöydän ääressä eri tyyppisiä ongelmia joutuu kuitenkin ratkomaan koko ajan, joten koulutuksissa on turha käsitellä vain helppoja tapauksia. Mobiilimittaus ajoneuvosta tai vaikkapa miehittämättömästä lennokista on kaupunkiolosuhteissa haastavaa puuhaa, jos halutaan tuottaa laadullisesti erinomaista mittausaineistoa.
Viime vuosina suureen suosioon noussut miehittämättömällä ilmakuvauslennokilla tehty maastokartoitus ja rakennusten mittaus on oikeasti tarkkaa puuhaa – jos siis halutaan tuloksia tiettyjen tarkkuusrajojen sisällä. Lisäksi tarkkuus vaihtelee mittausalueen sisällä, mistä ei nykyisin useimmiten mainita. Mutta tämä on siis fotogrammetrian peruskauraa.
Siksi olikin ilo törmätä tuoreeseen kahden alan ammattilaisen kirjoittamaan julkaisuun, jonka kysymyksenasettelu kuuluu: kuinka paljon kuvanottopaikan tarkemman sijainnin tunteminen parantaa kokonaistarkkuutta? Samalla tarkastellaan myös signaloitujen kontrollipisteiden määrän/geometrian vaikutusta lopputulokseen. Aineistot on kuvattu myös kahdentyyppisessä maastossa ja erilaisin lentosuunnitelmin, koska myös ne vaikuttavat kokonaistarkkuuteen kamerasta, kuvauskorkeudesta ja nopeudesta nyt puhumattakaan.
Kun on juuri lukenut nipun kotimaisia opinnäytetöitä, joissa tarkkuutta tarkastellaan masentavasti ainoastaan kontrollipisteiden kohdalla, niin tässä työssä tarkkuustarkastelu tehdään onneksi vanhojen periaatteiden mukaan – muualla mittausalueella. Koska kontrollipisteet toimivat laskennan pakkopisteinä, on suhteellisen luonnollista, että juuri niiden kohdalla aineisto on parhaiten paikoillaan – perusmatematiikkaa…
Lopputuloksesta sanottakoon sen verran, että laskennan kannalta on hyödyllistä tietää kuvasijainti ja ajankohta mahdollisimman tarkasti. Perusparametreistä ja maastonmuodoista riippuen lopputuloksen RMSE XYZ vaihtelee 4 – 20 cm sisällä. Tulos koskee vain avoimia alueita, sillä kasvillisuuden peittämillä alueilla tarkkuus on huomattavasti heikompi.
Haluttaessa hyviä tuloksia ilman RTK-korjauksen käyttöä, signaloitujen kontrollipisteiden sijoittelussa ja määrässä täytyy olla erityisen huolellinen. Lisäksi lentolinja täytyy suunnitella huolella.
Haluatko oppia lisää? Koulutamme laitteistojemme ja ohjelmien ostajia hyödyntämään kalustoaan. Teknisten esitteiden luvut ovat vasta alkusoittoa käytännön kenttämittausten tarkkuuskeskustelussa.
Kun laitteisto ei hyödynnä RTK-korjausta virheet ovat helposti 20 cm luokkaa.
Virheet saadaan paremmin haltuun kun kuvauspaikan sijainti on tarkemmin tiedossa,
Virheet jakautuvat epätasaisesti eri puolelle kuvablokkia.
RIEGL Laser Measurement Systems on tänään esitellyt kaksi uutta mobiilaserskannausjärjestelmää: VMX-1HA ja VMQ-1HA. Miehittämättömiin ilma-aluksiin alun perin esitelty pieni ja nopea VUX-1HA-skanneri on nyt valjastettu maan pinnalle erilaisiin ajoneuvoihin, juniin tai veneisiin sopiviin liikkuviin kartoitusjärjestelmiin.
RIEGL VMX-1HA on avaimet käteen periaatteella toimitettava kahden skannerin mittausjärjestelmä, joka soveltuu vaativiin GNSS-olosuhteisiin ja tiukkoihin tarkkuusvaatimuksiin (suunnittelutarkkuus). Myös tunnelien kartoitus mobiilisti on mahdollista. 2 MHz:n mittaustaajuudella toimiva ja jopa 500 skannauslinjaa sekunnissa tuottava laitteisto tuottaa tiheän mittausaineiston myös suurilla ajonopeuksilla. Hyvän GNSS-IMU-yhdistelmän ja tiehän skannausaineiston takia liikenteen rytmissä liikkuminen ei tuota minkäänlaisia ongelmia tälle laitteistolle. Optiona järjestelmään voi lisäksi kytkeä erilaisia kameroita.
RIEGL VMX-1HA
RIEGL VMQ-1HA on avaimet käteen periaatteella & edullisemmin hinnoiteltu yhden skannerin mittausjärjestelmä. Skannerin mittauskulmaa on helppo säätää etukäteen määriteltyjen kulmien avulla, jolloin erityyppiset kohteet on helppo mitata.
Molemmat uudet kartoitusjärjestelmät on optimoitu tyypillisiin liikkuvan kartoituksen kuten tie-ja vesiliikenneväylien, tien pinnan ja kaupunkimallinnuksen tarpeisiin. Luonnollisesti rakennustyömaat, kaivokset ja laajat ympäristöalueet voidaan myös mitata.
Molempien järjestelmien ensimmäiset laitteistot on myyty Yhdysvaltoihin ja toimitukset alkavat heti.
Päivitämme sivuille www.geocenter.fi tiedot uutuuksista heti kun tarkemmat tiedot ovat saatavilla. Sitä ennen tutustu Sparpointissa julkaistuu kuvaukseen uutuudesta ja katsele kuvia upeasta aineistosta!
Viikon kuuma uutisointi satelliittipaikannuksen osalta lienee Helsingin Sanomissa ja muuallakin julkaistu tieto tutkimuksesta, jonka mukaan nyt on keksitty uusi laskentatapa saavuttaa merkittävää parannusta GPS-paikannuksen tarkkuudessa. Hesarin mukaan ”Gps-paikannus tarkentuu merkittävästi, ilman sen parempia laitteita kuin meillä jo nyt on älypuhelimissa ja autojen navigointilaitteissa.” Muutaman vuoden päästä tavallisilla laitteilla päästään senttimetriluokan tarkkuuteen.
Jaahas, koska kaikkiin lehtijuttuihin on pakko suhtautua nykyään ylikriittisesti, niin lähdimme tutkailemaan mitä alkuperäisessä julkaisussa on oikeasti kirjoitettu. Pakkohan se oli tehdä myös sen takia, että jo samana päivänä tavallinen kadunmies toisteli tätä uutista suurella vakaumuksella. Sellainen on median voima.
Niinpä selvisi, että Qualcomin insinööri (Chen), Googlen insinööri (Zhao) ja Kalifornian yliopiston (Riverside) professori (Farrell) puuhailevat kaikki muun ohessa itseohjautuvien autojen eli robottiautojen kehityksen parissa. He ovat kaikki taustoiltaan sähköinsinöörejä ja lisäksi erityisosaamista löytyy matematiikan, fysiikan ja softankehityksen aloilta. Näistä taustoista löytyy siis tutkimuksen motiivi, joka on parantaa liikkuvan kohteen GPS/GNSS-paikoitusta.
Kun nyt päästään tuohon liikkuvan kohteen paikoitukseen, niin ”yllättäen” mukaan tulee myös muitakin sensoreita eli vanha tuttavamme IMU (Inertial measurement unit). Se on satelliittinavigoinnista itsenäinen navigointijärjestelmä, jota tarvitaan erityisesti kertomaan mitä sille liikkuvalle kohteelle tapahtuu GPS-signaalien välissä sekä katvealueilla. Yhdistämällä näiden kahden navigointijärjestelmän tiedot saadaan liikkuvan kohteen sijainti paremmin selville tietyllä ajan hetkellä.
Tutkimuksessa käytettiin kuvan mukaista IMU-laitetta, jonka koko on 85 x 60 x 60 mm ja paino 350 g ilman virtalähdettä ja muita välttämättömiä härpäkkeita. Sieluni silmissä tämä ihan tyypillisen kokoinen lajinsa edustaja istuu mukavasti kiinni kännykässäni parantaen sen navigointiominaisuuksia huomattavasti. Autoon se mahtuu toki jo hyvin, mutta laitteen hinta on liian suuri massatuotantoauton komponentiksi.
Kuituoptinen FOG -IMU.
IMUn lisäksi tutkijat kertoivat käyttäneensä satelliittipaikannuksen differentiaalista muotoa eli DGPS:ää. Ihan pelkkä satelliitteista tuleva signaali ei tähän järjestelmään riitäkään, vaan kokeen ehtona oli siis oma tukisasema max. 20 km etäisyydellä liikkuvasta kohteesta. Lähtötietona voitaneen mainita, että tällöin jo satelliittien avulla paikannuksessa voidaan päästä alle 1 m tarkkuuksiin, mutta tarkkuus heikkenee mitä kauemmaksi tukiasemasta mennään. Tukiaseman lähellä kyseessä on siis huomattavasti parempi tarkkuus kuin nykykännykällä tai käsi-GPS-laitteella saavutetaan.
Niin – näiden laitteiden lisäksi se loppu onkin sitten laskentaa jonka arviointia emme ole tehneet. Se on muuten tehty ihan pöytäkoneella, joten se kännykän laskentateho taitaa edelleenkin loppua kesken.
Lopputuloksena on paikannettu liikkuvan kohteen absoluuttista sijaintia muutaman sentin tarkkuudella. Tosin liikkuvan kohteen liikerataa ja sijaintia (ground truth) ei ole varmistettu toisella, tarkemmalla mittausmenetelmällä vaan ainoastaan laskennallisesti. Tämä on sitä samaa peruskauraa mitä me teemme mobiiililaserskannauksen prosessoinnissa, mutta me kontrolloimme mittauksen.
Mitä tällaisesta tutkimuksesta jää käteen? Sen voi todeta heti ensimmäiseksi, että käytettyjen komponenttien kehitys ei ole niin nopeavauhtista, jotta kyseisen tarkkuusluokan sensorit sopisivat parin vuoden sisällä kännykkään. Autojen kohdalla tilanne riippuu puolestaan kyseisten komponettien hintojen kehityksestä.
Meille jäi kuitenkin epäselväksi, saavutettiinko tässä tutkimuksessa oikeasti tuo kuviteltu tarkkuus? Termien sekoittaminen, epäselvä ja epätarkka tehdyn työn kuvaus jättää tilanteen varsin avoimeksi. On myös varsin erikoista, että tutkimuksessa kerrotaan osin saman tutkimusryhmän päässeen 6 cm absoluuttiseen tarkkuuteen jo vuonna 2000 julkaistussa tutkimuksessa, mutta miksi tuon työn tuloksia ei näy missään kaupallisessa sovelluksessa? Sotilaspuolellakin tällainen tarkkuus otettaisiin ilolla vastaan.
Erityisesti Google-yhteyksien takia luulisi Googlen robottiautojen paikannuksen olevan jo supertarkkaa, mutta käytännössä tutkimusryhmä on jo vuosien ajan kertonut aihepiiriin liittyvistä ongelmistaan. Käytännössä he haluaisivat tieinfraan asennettavan navigointia auttavia sensoreita. Jos nämä Googlen ilmeisesti rahoittamat tutkijat ovat oikeassa – halvoilla komponenteilla saadaan tarkkaa paikannusdataa – niin miksi Googlen auto ei pysy edes tiellä pelkän GPS-IMU-paikannuksen avulla?
Summa summarum: terve kriittisyys on aina paikallaan tarkasteltaessa nykytutkimuksen tuotteita.
Talousalan vaikuttajiin kuuluva Bloomberg on valinnut Sky Futures -yhtiön Iso-Britannian innovatiivisimpien yritysten joukkoon vuonna 2016.
Mitä vuonna 2009 perustettu Sky Futures tekee? Sen asiakkaisiin kuuluu 36 öljy- ja energia-alan yhtiötä, joille Sky Futures monitoroi ja raportoi öljy- ja kaasuporauslauttojen kuntoa. Yhtiö toimii globaalisti kaikkialla maailmassa.
Ja monitorointiin käytetty kalusto on? Topcon Falcon 8 kuvauskopteri – luonnollisesti. Sky Futures oli muuten ensimmäisiä yhtiöitä, jotka saivat luvan toimia kaupallisesti Yhdysvaltain tiukasti rajoitetuilla lennokkimarkkoinoilla.
Falcon 8:aa voi operoida turvallisesti vaativissa olosuhteissa – moniko kopteri pystyy samaan?
Kaksi tuoretta mobiililaserskannausta käsittelevää kirjoitusta herättää huomiota kiinnostavuudellaan – nyt mennään asiaan. Ensimmäisessä käsitellään GNSS-teknologian valinnan vaikutusta mobiililaserskannauksen/UAV-skannauksen lopputulokseen ja toisessa HEREn varapresidentti kertoo millaista mobiililaserskannausta HEREssä tehdään – ensin on selkeästi määritelty millaista tarkkuutta tarvitaan ja sitten on valittu laitteet sekä prosessointipolku tarkkuuden saavuttamiseksi.
Tampereen ratikkaprojektissa vaadittiin suunnittelun lähtöaineistolta alle 2 cm absoluuttinen tarkkuus – se toteutettiin mobiililaserskannauksella ilman laputtamista eli signaalipisteiden merkitsemistä.
GNSS-tekniikan hinta kasvaa tarkkuuden parantuessa ja huipputuloksiin tarvitaan hyvien laitteiden lisäksi luotettavat laskentaohjelmat. Mutta aivan oikein kirjoittaja toteaa lopuksi, ettei huippulaitteillakaan saada hyviä lopputuloksia, jolleivat niitä käytä osaavat käyttäjät. Näin se on, kompleksiset järjestelmät vaativat osaamista, jota hankitaan sekä koulutuksella että käytännön työnteolla. Laitteiden helppokäyttöisyyden lisääntyminen ei edelleenkään poista osaamisen tarvetta – pelkkä nappien painaminen ilman ymmärtämystä mitä pinnan alla tapahtuu ei tuota haluttua lopputulosta.
HEREn mobiilikartoitustoimintaa kuvaavassa kirjoituksessa kerrotaan puolestaan miten ja millaisella kalustolla kartoitusta tehdään, miten dataa prosessoidaan ja millaisiin tarkkuuksiin päästään. Kuten tyypillistä, ensin kerrotaan järjestelmän laserskannerin etäisyysmittauksen tarkkuus – 2 cm 100 metrin etäisyydellä. Tällaiseen tietoon moni mobiililaserskannausjärjestelmän hankkija tai aineiston tilaaja helposti sortuu, sillä laserskannerin etäisyysmittauksen tarkkuuden perustella kuvitellaan myös lopputuloksen olevan muutaman senttimetrin tarkkuista. Kirjoituksen myöhemmässä vaiheessa päästään kuitenkin kokonaistarkkuuksiin – HEREn prosessoitujen pistepilvien absoluuttinen sijaintitarkkuus on 5 m ja suhteellinen tarkkuus 100 metrin etäisyydellä on 20 cm. Huh!
Näistä luvuista voimme päätellä aika paljon järjestelmässä käytettyjen komponenttien – laserkeilaimen ja inertianavigointijärjestelmän laadusta ja siten hinnasta. Paljastettakoon lukijalle kuitenkin, ettei ihan halvasta järjestelmästä ole kysymys. Tämä kuitenkin riittää autojen navigoinnin lähtötiedoksi – vai riittääkö?
Kun kerromme asiakkaillemme mitä mobiililaserskannaus on, niin viittaamme usein Googlen ja HEREn kartoitustoimintaan, sillä suurina tekijöinä ne ovat tunnettuja ja tuttuja suurelle yleisölle. Olemme korostaneet ja korostamme näiden lukujen jälkeen toden totta jatkossakin, että meidän myymillämme järjestelmillä ja antamallamme koulutuksella pääsemme tarkkuuksissa huomattavasti tarkempiin lopputuloksiin. Eivät tie/infrasuunnittelijat voi käyttää noin heikkoja aineistoja suunnitelmien lähtöaineistoina, sillä muuten tämä maa ei toimisi.
Jos aihepiiri kiinnostaa enemmän, niin julkaisemme piakkoin mobiililaserskannausjärjestestelmän ostajan oppaan helpottamaan tähän mittaustapaan tutustumista. Ostajan opas auttaa myös perehtymään myös ilmasta tehtyyn lennokkilaserskannaukseen, sillä peruskomponentit ovat samat. Ja kuten aina, kerromme myös mielellämme aihepiiristä lisää ihan kasvokkain.
Tänä aamuna kahvia roiskahti aamutakille Hesaria lukiessani – olin niin hämmästynyt – ja artikkelista inspiroituneena päätin vihdoin kirjoittaa tämän kirjoituksen ortokuvista.
Hesarin artikkeli käsittelee palkanlaskurobotteja – näemmä suuria tuoteuutuuksia suomalaisessa taloushallinnossa. Vai ovatko ne oikeasti uutuuksia? Jutussa kerrotut yksityiskohdat ovat nimittäin olleet jo peruskauraa vuosikausia osassa suomalaisia yrityksiä, mutta nyt lukemani perusteella turkulainen esimerkkiyritys on siis ilmeisesti lähtenyt jälkijunassa modernisoimaan pääosin käsityöhön perustunutta palkanlaskujärjestelmäänsä. Normaalit nykyrutiinit esitellään nyt ”robotin” muodossa. Jätän lukijan vastuulle selvittää miten ”robotti” on määritelty ja miten se eroaa esimerkiksi keskenään juttelevistä järjestelmistä ja ihan normaalista yöllä ajettavista tietokoneen ohjelmoiduista massa-ajoista, joilla on taloushallinnon puolella saavutettu artikkelin kuvaama lopputulos (= tehokkuus ja työvoiman vähentäminen) jo pitkään. Robotiikka on vaan supertrendikäs aihepiiri!
Tällaiset ”tuoteuutuudet” toimivat hyvänä aasinsiltana jo pitkään pohdiskellemani aihepiirille – nimittäin kuvamittauksen renessanssille. Suurin osa aihepiirin uusista toimijoista ei nimittäin tunne alan menneisyyttä, vaan kaikki esitellään uutuutena. Luulin aluksi, että taustalla on jonkinmoinen markkinointiajatus, mutta ihmisten kanssa juteltuani selviää taustalla oleva silkka tietämättömyys. Siksi esimerkiksi ohjelmisto- ja laitevalmistajien markkinointiviesti menee läpi ”totuutena”. Mietittäessä pitkän tähtäimen kehitystä ei tällaisilla tuotteiden ”uudelleenlämmityksillä” päästä teknisesti tai tehokkuudessakaan välttämättä eteenpäin. Hienoa jos joku oikeasti pääsee parempaan lopputulokseen henkilökohtaisessa työssään.
Kuvamittauksen renessanssin on pääosin aiheuttanut ihan aiheellisesti uudet laskenta-algoritmit, laskentatehon kasvaminen ja tietokonenäkemisen kehittyminen sekä sen vaikutus perinteiseen fotogrammetriaan. Koska kuluttajatason digikamera on halpa mittausinstrumentti, ei ihmekään, että suosio on kasvanut suuresti 1990-luvulta alkaen eri aloilla. Noina aikoina perinteisessä kuvamittauksessa oli jo ajat sitten päädytty ongelmiin, joista osasta ei ole päästy eroon vielä renessanssinkaan myötä. Siksi sen ajan maanmittausalan ammattilaisten keskuudessa laserkeilaus sai aikaan suuren innostuksen, sillä jopa alkuvaiheen laitteilla tuotut aineistot toivat suuria tehokkuus- ja tarkkuuseroja verrattuna kuviin perustuneisiin tuotantoprosesseihin.
Nyt erityisesti lennokkikuvauksen myötä kuvista mittaaminen on jälleen ollut kovassa nousussa jo vuosikausia ja sen myötä ”vanhoja” ystäviemme kuten esimerkiksi ortokuvia esitellään jonkinmoisina uutuuksina. Ortokuvien pitkästä taipaleesta inspiroituneena juttelin aihepiiristä muutaman pitkän linjan ammattilaisten sekä Aalto-yliopiston professori Henrik Haggrenin kanssa. Miten ortokuvia on Suomessa tehty ja käytetty pitkällä aikavälillä?
Lähdemme liikkeelle aikaudesta ennen ortokuvia, jolloin karttoja tehtiin ilmakuvista kuvamosaiikkeihin tai oikaistuihin kuvayhdelmiin pohjautuen. Tämä tekniikka alkoi kehittymään voimakkaasti 1920-30 -luvuilta alkaen ja tuotantoon tarvittiin monimutkainen laitekokonaisuus sekä taitavat käyttäjät. 30-luvun lopussa Suomessa oltiin tällä alalla oikeasti maailman huipulla K. G. Löfströmin ja tykistokenraali V. P. Nenosen kehittämän tekniikan myötä, joka alkoi ilmakuvien tuottamisesta tietynlaisella kameratekniikalla – Zeiss Nenon mallilla 30. Tuotantotehokkuuteen ja nopeuteen tähtäävä menetelmä hämmästytti jopa alan johtavia pioneerejä eli saksalaisia, jotka eivät ihan heti tajunneet miksi suomalaiset ostivat tai pyysivät lahjoituksena menetelmään tarvittavia laitteita. Esimerkiksi Suomen ilmailumuseossa on nähtävillä Hitlerin Mannerheimille lahjoittama oikaisukone.
Varsinaisia ortokuvia, joista kameravirheet, kameran kallistumat sekä maaston todellinen muoto on huomioitu laskennassa alettiin tekniikan kehittyessä valmistaa 1960-luvulla. Suomessa tällaisen uuden analogisen ortokuvatekniikan pioneeri oli Insinööritoimisto Oy Kunnallistekniikka Ab (nyk. Finnmap), joka vuonna 1968 hankki ortoprojektorin. Varhainen tekniikka oli edelleenkin varsin hitaasti toimivaa, vaikka lopputuote olikin edeltäjiään parempilaatuinen. Ilmeisesti vähäisestä kysynnästä johtuen Kunnallistekniikka myi ortoprojektorinsa pois jo vuonna 1971. Varhaisella käyttöönotolla on omat riskinsä.
Finnmapin mainos vuodelta 1968. Kuvasta kiitos Henrik Haggrenille.
Suomessa ortokuvien varsinainen läpilyönti tapahtui 1970-luvun lopussa/1980-luvun alussa, kun Maanmittauslaitos päätti ryhtyä tekemään 1:5000 peruskarttaa digitaaliseen ortokuvatuotantoon pohjautuen. Tämän kehityksen tuloksena ortoilmakuvat ovat nykyään saatavissa suunnilleen koko Suomen alueesta ja ne ovat kaikkien käytettävissä ilmaiseksi.
Kuvauslennokkien ortokuvatuotanto on mullistava ainostaan siinä suhteessa, että nyt saadaan ajantasaista kuvamateriaalia pienemmin kustannuksin kun kyseessä on pienehkö kuvausala. Lisäksi matalalta ja hyvällä kameralla kuvattuna kuvien resoluutio on useimmiten erinomainen, mikä lisää myös kuvien tarkkuuspotentiaalia kunhan laskenta on luotettava. Mutta itse ortokuva ei siis ole uutuus, ei lähelläkään sitä, vaan pitkän kehitystyön tulos. Itse asiassa mikään muukaan lennokkikuvauksella saavutettava tyypillinen nykylopputuote ei ole uutuus vaan nimenomaan lopputuotteiden ja niiden käytön puolella suuri muutos antaa vielä odottaa itseään. Eri alojen käyttäjien prosesseja tuntuu olevan hidasta päivittää.
Vaikka monien mielestä historia on tylsää ja haittaa kehitystä, niin oman alansa kehityksen tunteminen auttaa arvioimaan uutuuksina esiteltyjen tuotteiden arvioimista ja asettamista perspektiiviin. Kannattaa myös huomata, että kehitys on ollut eri tahtista eri maissa ja kulttuuripiireissä, joten jossain päin maailmaa nykyisen kaltainen lennokkikuvaus on ihan oikeasti vallankumouksellinen muutos.
Joulu ja vuoden loppu lähenevät kovaa vauhtia, joten on tullut aika julkaista joulutervehdyksemme ja toivottaa Hyvää Joulua kaikille yhteistyökumppaneillemme.
Tämän vuoden teema ovat kirkonkellot, jotka vangitsimme sen suuremmin suunnittelematta skannatessamme kesällä Kulosaaren kellotapulin ympäristöä. Uusia skannereita on hyvä testata, uudet työntekijät tarvitsevat harjoitusta ja niinpä suuntasimme toimistomme lähellä sijaitsevalla kohteelle mittamaan kalliota ja siinä samassa tuon kellotapulin. Mittausasemat näkyvät Google Earthissä näin:
Ylhäältä katsottuna kallioiden korkeuserot eivät paljastu, mutta ne näkyvät helposti pistepilvessä. Aukkoja välttääksemme jouduimme siis skannamaan asemia varsin tiheästi. Lopputuloksessa myös Armas Lindgrenin suunnittelema kellotapuli tuli mitattua monesta eri suunnasta ja yllätykseksemme korkealla sijaitsevat kirkonkellot tallentuivat myös hyvin aineistoon.
Kellonmuotoiset kohteet ovat myös erinomainen tarkastelukohde aineiston rekisteröintiä tarkasteltaessa, sillä pyöreä muoto paljastaa virheet armotta. Saimme jopa mitattua pisteitä kellojen sisä- ja ulkopinnoilta, minkä voi huomata tarkastellessa joulukorttiamme tarkemmin. Rekisteröinti hoitui täysin automaattisesta Riegl RiSolve -ohjelmalla.
Lopputuloksesta teimme myös läpilentovideon. Tervetuloa tutustumaan Kulosaaren kirkon kellotapuliin!
[embedplusvideo height=”420″ width=”625″ editlink=”http://bit.ly/22TCZiN” standard=”http://www.youtube.com/v/_wQWrVi5-_A?fs=1&vq=hd720″ vars=”ytid=_wQWrVi5-_A&width=625&height=420&start=&stop=&rs=w&hd=1&autoplay=0&react=1&chapters=¬es=” id=”ep2537″ /]
Olemme päässeet Maankäyttölehteen Pekka Lehtosen haastattelun myötä. Klikkaa kuvaa niin pääset lukemaan jutun!
Tervetuloa perjantaina 11. joulukuuta – tätä kirjoittaessani huomenna – jouluglögille ja pretzelille toimistollemme Helsingin Kulosaareen. Osoite on Kyöstinkuja 2, mutta sisäänkäynti on hämäävästi Kyösti Kallion Tien puolella.
Olemme paikalla koko päivän aamukahdeksasta iltaviiteen asti, joten poikkea sinulle sopivalla ajalla meitä tervehtimään! Samalla voit tutustua uusiin tiloihimme ja uusiin työntekijöihimme. Nähdään perjantaina!
Julkisuudessa vähemmän puhuttu aihepiiri ovat suunnittelu- ja mittausvirheet. Nehän ratkotaan useimmiten paikan päällä työmailla ja saadaan jollain tavoin kuntoon. Budjeteissa tällaiset korjaustyöt menevät helposti eri ”momentille”, jolloin ne eivät selkeästi näy kokonaiskustannusten tarkastelussa.
Meidänkin asiakkaamme kohtaavat lähes päivittäin tilanteita, jossa merkittäessä suunnitelmaa maastoon huomataan, että jossain mättää. Usein on kysymys väärästä koordinaatistosta tai sitten suunnitelman pohjana käytetty pohjatieto on vanhentunutta tai epätarkkaa. Erityisesti kaupunkiympäristö muuttuu nopeaa tahtia, joten siksi tuoreiden mittausten käyttäminen suunnitelmien pohjana säästää rahaa.
Esimerkiksi kirjoittajan omaa taloyhtiötä rakennettaessa suunnitelman väärä korkeusjärjestelmä (oikeastaan sen liian myöhäinen havaitseminen) johti pienpumppaamon rakentamiseen yhden rakennuksen kellariin ja siellähän se nyt sitten pumppaa maailman tappiin tai kunnes sähkö loppuu. Me asukkaat kiitämme ja maksamme…Rakennustyön aikana maksoimme muuten myös tukun rahaa alueen pohjatutkimustietojen huonosta tulkinnasta…
On myös tilanteita, joissa sekä mittaajan ammattitaito että valvojan kontolli pettävät. Tästä esimerkkinä tuore tapaus Saksasta, mitä on käsitelty sekä lehtien palstoilla että liittovaltion liikennevirastossa (Bundesministerium für Verkehr und digitale Infrastruktur). Näin isojen virheiden kohdalla etsitään myös maksajaa kustannuksille ja halutaan estää vastaavat virheet jatkossa.
Itse virhe on varsin yksinkertainen: A2-moottoritien silta rakennettiin 45 cm väärään paikkaan. Tämä virhe kumuloitui niin, että moottoritiehen piti tehdä muutoksia 600 metrin matkalla ja myös 3 seuraavaa siltaa piti muuttaa. Kustannukset tälle 45 cm virheelle olivat 600 000 euroa. Itse rakennustyö tapahtui vuosien 2008 – 2012 välisenä aikana.
A2-moottoritien silta Hammin lähellä Saksassa. Kuva: Spiegel.
Virheen ollessa tätä kokoluokkaa sen syytä alettiin tietysti tutkia ja lopputuloksena paikallinen teistä vastaava virasto muutti ohjeistustaan.
Raportin mukaan tapahtumat olivat seuraavat: kun 1. silta oli jo rakennettu ja 3 seuraavan rakentaminen aloitettu, niin eräs rakennusurakoitsija huomasi, ettivät hänelle annetut mittaustulokset vastaa toteutumaa paikan päällä. Paikallisen tieviranomaisen mittausyksikkö teki kontrollimittaukset ja vahvisti mittaustulokset.
Kolme kuukautta myöhemmin toinen paikalla toiminut rakennusurakoitsija havaitsi, että sekä 1. rakennusrakoitsijan mittaukset että kontrollimittaukset tehneen viraston mittausyksikön tulokset olivat väärät. Uudet kontrollimittaukset vahvistivat, että tilanne oli tosiaan näin. Onkos tässä nyt kyseessä tupla vai triplavirhe…
Jälkitutkimuksissa havaittiin, että paikallisen tieviraston valvonta oli pettänyt. Lopputuloksena sen organisaatiota ja toimintapoja oli muutettava ja kaikkien osapuolten on jatkossa noudatettava 4 silmän eli 2 ihmisen sääntöä: kaikki kriittisen tärkeät päätökset vaativat 2 ihmisen osallistumisen päätöksentekoon.
Lähteet:
Suomalaistunut, kanadalaissyntyinen Tammy Aalto on nimitetty Sokkia Europen liiketoimintajohtajaksi.
Tammylla on pitkä kokemus paikannusteollisuuden palveluksessa ja ennen aloittamistaan Topcon Positioning Groupin palveluksessa hän toimi Trimblen alueellisena myyntijohtajana Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueilla.
Meitä suomalaisia kiinnostaa kuitenkin enemmän hänen 15-vuotinen työkokemuksensa salolaisen Satel Oy:n palveluksessa eli radiotekniikan tietämistäTammyltä löytyy huomattavasti. Satelin toimessaan Tammy kehitti myös hyvät suhteet Topconiin.
Tammy on asunut perheineen Suomessa jo 17 vuotta ja he ovat kunnon kiekkofaneja kuten suomalais-kanadalaiselta perheelta voisi odottaakin. Vapaa-aikana Tammy on innokas urheilija ja kiinnostunut historista, kirjallisuudesta ja musiikista.
Tammy Aalto on kokenut myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, jolla on laajat kansainväliset suhteet ja luonnollisesti erikoistietämystä Suomesta. Hän liittyy Topcon Europella hyvään suomalais- ja satelilaisseuraan, sillä Topcon Europen Suomen ja venäjän alueellinen myyntipäällikkö on salolainen Tarja Montus.
Salzburgin Capturing Reality -konferenssi on täydessä vauhdissa ja jatkuu vielä huomisen keskiviikon. Ohjelmassa on keskitytty lähes täydellisesti laserskannaukseen eri muodoissaan maassa, ilmassa ja merellä. Esityksiä vesistöjen pohjan kartoituksesta tuntuu olevan erityisen paljon, joten huomaa miten ajankohtainen aihe on eri puolilla maailmaa.
Muuta huomioitavaa on ns. reppuskannereilla tehtyjen projektien ja siten esitysten puuttuminen, vaikka laitteita on nähtävillä muutamalla valmistajalla. Olisiko niin, että näiden laitteiden hinta-laatusuhde on vielä kaukana normaalikäyttäjien ulottumattomissa, joten siksi emme näe niilllä tehtyjä töitä?
Mielenkiintoinen oli myös päivän ensimmäinen esitys ns. geigerskannereista. Rapakon takaiseen tyyliin itse esitys on sulava ja kaikki näyttää täydelliselta. Tekniikkaa on kehitetty 15 vuotta sotilaspuolella ja vasta 3 vuotta sitten se saatiin julkaista siviilipuolen käyttöön. Toimiessaan menetelmä mullistaisi nimenomaan kaikki kansalliset ilmalaserkeilaukset.
Lähemmin tarkasteltaessa kaikki ei näytäkään niin ruusuiselta,. Kukaan ei saa tutustua aineistoihin allekirjoittamatta sopimusta, jonka mukaan asiasta ei sitten saa puhua kenellekään. Laitteiston säätö on ilmeisesti varsin monimutkainen kokonaisuus ja riippuu hyvin paljon mittausolosuhteista ja mittauskohteesta. Esimerkiksi samalla kertaa ei saada mitattua kasvillisuuden peittämää maata ja sähkölinjoja, vaan alue pitää lentää useampia kertoja kokonaisuuden saamiseksi. Nopeuden tuoma edullisuus haihtuu kuin tuhka tuleen.
Esityksen jälkeen nähtiin myös muuten miellyttävähenkisen tapahtuman noloin tilanne, sillä esittäjä joko kieltäytyi ymmärtämästä kysymysta laitteen nopeudesta tai sitten ei oikeasti ymmärtänyt sitä. Jälkimmäinen vaihtoehto on se nolompi, sillä se paljastaisi, ettei tietämystä muista skannereista oikeasti olekaan. Ottaen huomioon, että esityksessä myös sulavasti haukuttiin kaikki kilpailevat tekniikat, niin aika paksuksi nämä tarinat menevät.
USGS on tilannut puolueettoman arvioinnin geiger-tekniikan käyttökelpoisuudesta Yhdysvaltain kartoituksessa, joten vasta raportin ilmestymisen jälkeen olemme toivon mukaan hieman viisaampia menetelmästä. Nyt kaikki on savuverhon takana.
Päivä päättyi 17:30, mutta keskustelut messuosastolla jatkuivat kiihkeästi paljon myöhempään. Järjestäjät näyttivät jo valomerkkejä, mutta porukka ei häipynyt paikalta. Ero suomalaisiin tapahtumiin on jotenkin huomattava, sillä niin sujuvasti esitykset ja messut on liitetty toisiinsa. Suomessa sen sijaan tehdään monasti selkeä hajurako kaupallisiin toimijoihin, jotka itse asiassa kustantavat läsnäolollaan tällaiset tapahtumat. Se olisi hyvä muistaa FIG Working Week 2017 -järjestelyissä. Jos organisaation muistia ei ole, niin muistutamme, että vuoden 1990 FIGin konferenssin jälkeen tapahtuman päämaksajat, isot valmistajat, vannoivat, etteivät enää koskaan palaa Suomeen. Niin kallis oli Finlandia-talo tapahtumapaikkana ja niin vähän ihmisiä kävi tutustumassa messuosastoihin…
Valomerkin jälkeen konferenssivieraat pysyvät sitkeästi tapahtumapaikalla.
Zürichin kantoninpoliisin uusin hankinta, pieni VUX-1-pohjainen laserskannausjärjestelmä on toimitusvaiheessa ja otetaan virallisesti käyttöön vuoden 2016 alussa. Skannerista on tehty oikein lehtiartikkeli sveitsiläiseen päivälehteen, josta löytyy myös tarkempi kuvaus ja video käyttötarkoituksesta. Hillityt sveitsiläiset vaikuttavat varsin innostuneilta!
Alunperin järjestelmä ostettiin helikopteriin, mutta syksyn aikana on kypsynyt ajatus laitteiston monikäyttöisyydestä: skanneri asennetaan tarpeen mukaan myös autoon.
RIEGLI VUX-1 skanneri asennettuna ”all-in-one” suojakuoreen helikopteri/mobiilikäyttöä varten.
Zürichin poliisin ajatus on skannerin avulla tehostaa liikenneonnettomuuksien raivausta, mikä onnistuu pääosin ilmasta, mutta joskus tarvitsee mennä myös tunneleihin. Sinne pääsee luonnollisesti paremmin autolla. Tähän asti työtä on tehty staattisella VZ-400 -skannerilla, mutta mobiili on päivän sana.
Ihan merkittävää on se, ettei miehittämättömiä ilma-aluksia mainita sanallakaan, vaikka VUX-1 on alunperinsuunniteltu juuri lennokeihin. Syynä lienee se, että poliisin on päästävä liikkeelle säässä kuin säässä ja liikenneruuhkat voivat estää lennokkien tuomisen tarpeeksi lähelle kohdetta. Helikopterilla pääsee liikenteeseen huonollakin kelillä, kuten on helppo havaita Suomessa isojen myrskyjen jälkiselvittelyissä.
Pieni VUX-1-skanneri hämmästyttää varmasti jatkossakin monikäyttöisyydellään. Seuraava uutuuskäyttö saadaankin ilmeisesti meiltä Suomesta, jossa VUX-1:ia ollaan laittamassa ainakin selkäreppuun. Tästä kuulemme varmasti lisää myöhemmin.
