Postilaatikkoon tupsahti juuri tuore SPIEn julkaisu LiDAR-teknologiasta. Se on peräti 500 sivun pituinen, varsin perinpohjaiselta vaikuttava opus, joka antaa laajan katsauksen teknologiaan sen kehityshistoriasta alkaen. Autolidarin kehityksen käydessä kuumana on mukava pysyä hieman paremmin eri mittausalgoritmien perässä tällaisen käsikirjan avulla.

Kirjoittaja Paul McManamon ei ole mikään eilisen teeren poika, vaan pitkän uran alalla tehnyt veteraani. Käytännön työstä ja opettamisesta on sitten syntynyt pohja kirjojen kirjoittamiselle. Tässä vaiheessa vaikuttaa positiiviselta, että hän ei ole keskittynyt pelkästään USAn kehitykseen vaan mukana on myös eurooppalaisten ja aasialaisten kontribuutioita kehityksessä.

Mikael Jungner julisti hiljan kirjojen olevan välivaihe ihmiskunnan historiassa ja 300-sivuisina liian pitkiä. Valitettavasti maailma ei mene eteenpäin pelkillä suullisesti kerrottavilla tarinoilla, minkä vuoksi kirjoitustaito on alun perin syntynytkin. Uutta opitaan käytännön tekemisella mutta valillä kannattaa myös tarttua hyvään kirjallisuuteen.
