Julkisuudessa vähemmän puhuttu aihepiiri ovat suunnittelu- ja mittausvirheet. Nehän ratkotaan useimmiten paikan päällä työmailla ja saadaan jollain tavoin kuntoon. Budjeteissa tällaiset korjaustyöt menevät helposti eri ”momentille”, jolloin ne eivät selkeästi näy kokonaiskustannusten tarkastelussa.
Meidänkin asiakkaamme kohtaavat lähes päivittäin tilanteita, jossa merkittäessä suunnitelmaa maastoon huomataan, että jossain mättää. Usein on kysymys väärästä koordinaatistosta tai sitten suunnitelman pohjana käytetty pohjatieto on vanhentunutta tai epätarkkaa. Erityisesti kaupunkiympäristö muuttuu nopeaa tahtia, joten siksi tuoreiden mittausten käyttäminen suunnitelmien pohjana säästää rahaa.
Esimerkiksi kirjoittajan omaa taloyhtiötä rakennettaessa suunnitelman väärä korkeusjärjestelmä (oikeastaan sen liian myöhäinen havaitseminen) johti pienpumppaamon rakentamiseen yhden rakennuksen kellariin ja siellähän se nyt sitten pumppaa maailman tappiin tai kunnes sähkö loppuu. Me asukkaat kiitämme ja maksamme…Rakennustyön aikana maksoimme muuten myös tukun rahaa alueen pohjatutkimustietojen huonosta tulkinnasta…
On myös tilanteita, joissa sekä mittaajan ammattitaito että valvojan kontolli pettävät. Tästä esimerkkinä tuore tapaus Saksasta, mitä on käsitelty sekä lehtien palstoilla että liittovaltion liikennevirastossa (Bundesministerium für Verkehr und digitale Infrastruktur). Näin isojen virheiden kohdalla etsitään myös maksajaa kustannuksille ja halutaan estää vastaavat virheet jatkossa.
Itse virhe on varsin yksinkertainen: A2-moottoritien silta rakennettiin 45 cm väärään paikkaan. Tämä virhe kumuloitui niin, että moottoritiehen piti tehdä muutoksia 600 metrin matkalla ja myös 3 seuraavaa siltaa piti muuttaa. Kustannukset tälle 45 cm virheelle olivat 600 000 euroa. Itse rakennustyö tapahtui vuosien 2008 – 2012 välisenä aikana.
Virheen ollessa tätä kokoluokkaa sen syytä alettiin tietysti tutkia ja lopputuloksena paikallinen teistä vastaava virasto muutti ohjeistustaan.
Raportin mukaan tapahtumat olivat seuraavat: kun 1. silta oli jo rakennettu ja 3 seuraavan rakentaminen aloitettu, niin eräs rakennusurakoitsija huomasi, ettivät hänelle annetut mittaustulokset vastaa toteutumaa paikan päällä. Paikallisen tieviranomaisen mittausyksikkö teki kontrollimittaukset ja vahvisti mittaustulokset.
Kolme kuukautta myöhemmin toinen paikalla toiminut rakennusurakoitsija havaitsi, että sekä 1. rakennusrakoitsijan mittaukset että kontrollimittaukset tehneen viraston mittausyksikön tulokset olivat väärät. Uudet kontrollimittaukset vahvistivat, että tilanne oli tosiaan näin. Onkos tässä nyt kyseessä tupla vai triplavirhe…
Jälkitutkimuksissa havaittiin, että paikallisen tieviraston valvonta oli pettänyt. Lopputuloksena sen organisaatiota ja toimintapoja oli muutettava ja kaikkien osapuolten on jatkossa noudatettava 4 silmän eli 2 ihmisen sääntöä: kaikki kriittisen tärkeät päätökset vaativat 2 ihmisen osallistumisen päätöksentekoon.
Lähteet:

